Katri Niskanen, Jukka Rintala, Marja-Liisa Penttilä ja Ilona Pelli on monen tunnetun vaikuttajan luottosuunnittelija.
Muotisuunnittelija Katri Niskanen sanoo, että tänä vuonna Linnan juhlissa tulee olemaan aika paljon dramaattisia iltapukuja.
– Kangasmateriaaleina on mustaa ja kultaa, mutta myös kirkkaita värejä.
Katri Niskaselta on tilattu Linnan juhliin rohkeita, mutta myös perinteisiä klassisia malleja.
– Suunnittelemissani iltapuvuissa tullaan näkemään helmikirjailua, paljetteja, kimallusta ja tietenkin muodinmukaista pitsiä, toteaa viime vuonna kohutun Angry Birds-iltapuvun suunnitellut Niskanen.
Voitko mainita nimeltä joitakin Linnaan kutsuttuja asiakkaitasi?
– En halua mainita ketään nimeltä, mutta voin kuitenkin luvalla kertoa kansanedustaja Sanna Lauslahden ja europarlamentaarikko Riikka Mannerin olevan asiakkaitani. Iltapuvuista en sano mitään.
Katri Niskasen mielestä iltapukuun liittyvän oheiseleganssin pitää olla tasapainossa kokonaisuuden kanssa.
– Monesti mietimme asiakkaan kanssa myös meikin, hiusmallin ja mahdolliset korut.
Kultainen Vaatepuu 2012 tunnustuspalkinnon saanut muodin ammattilainen, Jukka Rintala, on Linnan juhlien konkarisuunnittelija. Hänen suunnittelemansa puvut ovat aina olleet kuin taideteoksia.
Jukka Rintala sanoo, ettei hänen iltapuvuista löydy mitään provosoivaa tai hätkähdyttävää.
– Linnan juhlat ovat arvokas juhla Suomessa. Suunnittelen juhla-asut aina asiakkaan mukaan, eli tulossa on upeita kankaita, eri sävyjä, voimakkaita ja pastilleja. Iltapukumme ovat aina kauniita uniikkeja yksittäiskappaleita.
Ateljé Idyllen muotisuunnittelijalla, Marja-Liisa Penttilällä, riittää vilskettä.
– Tilauksessa on tällä hetkellä kymmenkunta iltapukua; punaista, sinistä, vaalean sinistä, kultaa, roosaa ja jos vaikka mitä. Tämän lisäksi varauksessa on suunnittelemiani kristallikoruja, Marja-Liisa Penttilä naurahtaa ilahtuneena.
Puolustusministeri Carl Haglundin puolison Michaelan tilaama iltapuku on lähes valmis. Hän juhlii Linnassa oranssiin vivahtavassa punaisessa silkkisessä iltapuvussa. Samasta kankaasta on tehty kirjekuorimallinen iltalaukku.
– Suunnittelin Michaela Haglundin puvun yläosan korsettimaiseksi, vyötäröllä tulee olemaan pikantti yksityiskohta ja takana pieni laahus. Helsingin yliopiston emerituskansleri Kari Raivion puoliso, professori Vinetta Fellman on ollut asiakkaani vuodesta -97 lähtien. Hänelle suunnittelin Linnaan paksua silkkiä oleva yönsinisen iltapuvun, jossa on pieniä mustia palloja. Suunnittelijana sain vapaat kädet, kiittelee Penttilä.
Presidentti Tarja Halosen luottosuunnittelija, tekstiilitaiteilija Ilona Pelli toteaa, että presidentti Sauli Niinistö lienee laittanut kutsuvieraslistan uusiksi.Vanhoja tuttuja nimiä on poissa.
Parhaillaan Ilona Pellillä on iltapukutilauksia neljä.
– Nyt iltapuvuissa suositaan klassista mallia, silkkikreppiä ja sellaista valuvaa linjaa. Varmasti klassisuus johtuu myös maailmantilanteesta. Monet haluavat olla varovaisia, ja käyttävät vanhaa iltapukua hieman uudistettuna. Linnassa nähdään mustaa, punaista ja hehkuvia värejä, linjaa Ilona Pelli mallistoaan.
(MTV3–KIKKA ISOVIITA)