Hulkenberg selvisi ilman sanktiota – tuomaristo rankaisi kolmea kuljettajaa

Nico Hulkenberg 2016
xpbimages.com
Julkaistu 02.07.2016 19:56(Päivitetty 02.07.2016 20:18)
Toimittajan kuva

Ilari Isotalo

ilari.isotalo@mtv.fi

@IlariIsotalo

Toisesta lähtöruudusta Itävallan GP:hen lähtevä Force Indian Nico Hulkenberg selvisi tuomariston tutkinnasta ilman rangaistusta.

Hulkenbergin epäiltiin ajaneen liian kovaa keltaisten lippujen aikana aika-ajojen toisella osiolla. Tilanne sattui Toro Rosso -kuljettaja Carlos Sainzin keskeytyksen jälkeen.

Tuomaristo totesi sekä Force India -kuljettajan että Renaultin Kevin Magnussenin hiljentäneen vauhtia riittävästi, joten he selvisivät ilman rangaistusta.

Tuomaristo ei kuitenkaan ollut yhtä suopea Renaultin Jolyon Palmerin, Manorin Rio Haryanton ja Sauberin Felipe Nasrin kanssa.

Kolmikko sai tempustaan kolmen lähtöruudun rangaistukset. Lisäksi heille langetettiin kaksi rangaistuspistettä. Nasrilla ja Haryantolla on vuoden ajalta neljä ja Palmerilla kaksi. Mikäli kuski kerää 12 kuukauden sisällä 12 rangaistuspistettä, hänet tuomitaan yhden kisan ajaksi ajokieltoon.

Toiseen lähtöruutuun noussut Hulkenberg kertoi itsekin yllättyneen hurjasta tuloksestaan. Mitä Force Indianin kuljettajalta voi odottaa sunnuntaina? Katso saksalaiskuljettajan haastattelu ylhäältä.

Juttua päivitetty klo 20.18: Lisätty Nasrin rangaistus ja Magnussenin vapauttava päätös.

Tuoreimmat aiheesta

F1