Hulvattoman Paras vuosi ikinä -komediasarjan pääteema löytyy ystävyydestä: "Ytimessä on naisten välinen ystävyys"

4:46img
Videolla Kirsikka Saari kertoo, mitä häneltä vaadittiin orgiakohtausta ohjatessaan.
Julkaistu 29.03.2020 10:30
Toimittajan kuva

Reima Rönkkö

reima.ronkko@mtv.fi

Toimittajan kuva

Iriz Silander

iriz.silander@mtv.fi

@iriziriz

Saari on käsikirjoittanut vauhdikkaan sarjan yhdessä Jenni Toivoniemen kanssa.

Uutuuskomedia Paras vuosi ikinä ei perustu sarjan luojien Kirsikka Saaren tai Jenni Toivoniemen omiin kokemuksiin. Saaren mukaan he kirjoittivat asioista, joita he eivät itse uskaltaisi elämässään toteuttaa.

– Päähenkilöt Miina ja Karla ovat paljon räväkämpiä kuin mitä me tekijät oikeasti olemme, ohjaaja-käsikirjoittaja kertoo MTV Uutisten haastattelussa.

Saari on aikaisemmin tehnyt Toivoniemen kanssa paljon lyhytelokuvia hyvällä menestyksellä. Saarelle uutuussarjan aihe tuntui luontevalta, koska pohjimmiltaan sarja kertoo ystävyyden merkityksestä.

– Tämän ytimessä on naisten välinen ystävyys. Vaikka lähdetään seikkailemaan ja kokeilemaan uusia asioita, niin se ei koskaan mene kuten Strömsössä.

paras vuosi ikinä

Lotta Kaihua ja Ella Lahdenmäki näyttelevät Karlaa ja Miinaa.

Sarjassa kaksi kolmikymppistä elämän kolhimaa ystävää päättävät pitää välivuoden ja nauttia elämästä niin, ettei vanhana enää kaduta mikään. Ohjauksesta vastaa Saaren ohella Selma Vilhunen

Katso jutun alusta videohaastattelu, jossa Kirsikka Saari kertoo, mitä häneltä vaadittiin orgiakohtausta ohjatessaan.

Paras vuosi ikinä alkaa C Moressa torstaina 26. maaliskuuta.

Tuoreimmat aiheesta

TV-ohjelmat