Humalainen moottorikelkkailija kaahasi poliisia pakoon Joensuussa – epäillään törkeästä rattijuopumuksesta

Poliisi kuva
Poliisin mukaan moottorikelkkaa ajanut mies oli 1,34 promillen humalassa.Lehtikuva
Julkaistu 16.02.2020 08:54

Salla Laurila

Humalainen mies kaahasi moottorikelkalla poliisia karkuun Joensuussa, kertoo Itä-Suomen poliisi tiedotteessaan.

Poliisi sai ilmoituksen moottorikelkalla kaahailevasta henkilöstä Joensuun Raatekankaalla lauantai-illalla seitsemän aikaan. Siviilipartio tavoitti miehen, joka lähti ajamaan poliisipartiota karkuun.

– Kelkkailija oli lähtenyt välittömästi ajamaan karkuun Raatekankaantien kevyenliikenteenväylää kohti Pankakoskentietä. Poliisipartio oli lähtenyt seuraamaan moottorikelkkailijaa ja hänelle oli näytetty poliisiauton punaista pysäytysvaloa yhdessä hälytysvalojen ja -äänien kanssa, tiedotteessa kuvaillaan tapahtumien kulkua.

Takaa-ajon päätteeksi mies kääntyi auraamattomalle tielle. Poliisin moottorikelkkapartio seurasi karkuun ajaneen jälkiä ja lopulta paikallisti kantoon kiinni jääneen moottorikelkan. Jaloin paikalta poistunut kelkkailija tavoitettiin myöhemmin Raatekankaalta ja puhalluskokeen mukaan hänen epäillään olleen 1,34 promillen humalassa. 

Mottorikelkalla ajanutta miestä epäillään törkeästä rattijupumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä liikennerikkomuksista. Moottorikelkan omistajan epäillään luovuttaneen kulkuneuvonsa humalaiselle. 

Tuoreimmat aiheesta

Poliisi