Presidentti Donald Trumpin puoliso Melania Trump on edistänyt kotimaansa Slovenian turismia runsaasti.
VIDEO: Suomeen saapunut presidentti Donald Trump vilkutteli medialle – Melania-vaimolla nahkahousut jalassa
Vuoden alussa uutisoitiin, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin puoliso, Sloveniasta kotoisin oleva Melania Trump on tehostanut kotimaansa ja erityisesti kotikaupunkinsa turismia.
Maan virallisten tilastojen mukaan vuonna 2017 ulkomaisten turistien määrä lisääntyi Sloveniassa 17 prosentilla. Tilastojen mukaan amerikkalaisturistien määrä nousi maassa vuoden aikana 24 prosentilla.
Siitä lähtien, kun Melaniasta tuli Yhdysvaltojen ensimmäinen nainen, Sloveniassa on käytetty hänen kasvojaan sekä titteliään monenlaisissa turistituotteissa.
LUE MYÖS: Huomasitko tätä yksityiskohtaa? Jenni Haukio ja Melania Trump koordinoivat asunsa
Slovenian virallisella nettisivulla on oma osionsa Melania Trumpin kotikaupunki Sevnicaa varten. Melania Trump -aiheiset kiertoajelut ovat lisänneet turistien määrää tuhansilla siitä lähtien, kun Donald Trump ilmoitti pyrkivänsä presidentiksi.
– Melanian jälkeen kaikki on muuttunut. Nyt meille tulee turisteja kaikkialta maailmasta, Sevnican pormestari Srecko Ocvirk kertoo.
Melania Trumpin nimellä ja kasvoilla myydään Sloveniassa muun muassa hunajaa, kakkuja, viiniä sekä suklaata. Sevnicaan perustettiin myös The First Lady -tuotemerkki, joka valmistaa muun muassa salamia.
Trumpit vierailivat Suomessa maanantaina 16. heinäkuuta järjestetyn presidentti Trumpin ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin tapaamisen tähden. Melania Trump kiinnitti vierailullaan jälleen maailman huomion muun muassa mielipiteitä jakaneilla ilmeillään.
Lähde: Bustle