Pelastuslaitoksella oli tänään iltapäivällä hieman erikoisempi tehtävä Tampereella.
Pirkanmaan pelastuslaitos sai hieman ennen viittä hälytyksen Teiskoon, jossa huoltotöitä katolle tekemään mennyt henkilö oli jäänyt vihaisten ampiaisten piirittämäksi.
– Huoltomies kärsi korkeanpaikankammosta ja lisäksi oli ilmeisesti sohaissut katolla ollessaan ampiaispesää. Hän ei päässyt sieltä omin avuin alas, vaan meidät hälytettiin paikalle, päivystävä palomestari Pekka Loponen kertoo MTV Uutisille.
Mies saatiin alas katolta jatkotikkaiden ja köysien avulla. Jos tämä ei olisi auttanut, hätiin olisi kutsuttu pelastuslaitoksen tikasauto.
– Kaikki päättyi hyvin onnellisesti, Loponen kuvailee.