Jääkiekon SM-liigassa perjantain kierroksella ohjelmassa oli seitsemän ottelua.
Mielenkiinto kohdistui muun muassa Vaasaan ja Kouvolaan, missä käytiin todelliset paineottelut.
Vaasassa vastakkain olivat Sport ja TPS, jotka taistelevat viimeisistä pudotuspelipaikoista. TPS johti taistoa jo 3–1, mutta Sport tuli vielä tasoihin.
Ratkaisua haettiin lopulta jatkoajalta, missä nähtiin draamaa. TPS sai loistopaikan, kun SM-liigan ennätysmies Atro Leppänen sai kahden minuutin jäähyn.
Leppänen pääsi juuri pois jäähyaitiosta, kun TPS:n Aarne Intonen painoi kiekon verkkoon. Osuma kuitenkin hylättiin tarkistuksen jälkeen, mikä ei miellyttänyt lainkaan vieraiden leiriä.
3:22Vaasassa hurjaa draamaa: TPS:n jatkoaikamaali hylätään tarkistuksen jälkeen – turkulaisten leiri aivan raivona
TPS otti kuitenkin voiton, kun se oli parempi rankkareiden jälkeen lukemin 4–3. TPS nousi nyt Kärppien kanssa tasapisteisiin alemman pudotuspeliviivan tuntumassa.
Kouvolassa KooKoon ja JYPin ottelussa nähtiin käänteitä oikein roppakaupalla. KooKoo siirtyi avauserässä 2–0-johtoon, minkä lisäksi JYPin Valtteri Ojantakanen lensi suihkuun päähän kohdistuneen taklauksen myötä.
Katso: JYPillä karmiva alku SM-liigan panosottelussa – kaiken kruunasi törkytemppu ja ulosajo
JYP käänsi asetelmat toisessa erässä Patrik Siikasen, Otto Mäkisen ja Nathan Schnarrin maaleilla.
Kissa ja hiiri -leikki jatkui kolmannessa erässä, kun KooKoo tuli kahdesti tasoihin. Sekään ei riittänyt, sillä JYP iski dramaattisen johtomaalin.
Kiekko päätyi lopulta verkkoon Eetu Peltolan tökkäisyn kautta. KooKoon valmennus haastoi tilanteen, sillä se näki, että JYP esti kotijoukkueen maalivahtia Eetu Randelinia.
Haasto ei mennyt läpi.
Video kyseisestä tilanteesta näkyy jutun yläreunasta.
JYP pääsi täten ylivoimalle, minkä aikana Pekka Jormakka latasi illan loppulukemiksi 4–6.
Voiton myötä JYP ohitti nyt sarjataulukossa Pelicansin, joka tipahti toiselle playoutpaikalle eli sijalle 15.
Perjantain SM-liigakierroksen lopputulokset:
HPK–HIFK 2–3
KalPa–K-Espoo 2–4
KooKoo–JYP 4–6
SaiPa–Jukurit 2–4
Sport–TPS 3–4 vl.
Ässät–Lukko 1–4
Tappara–Ilves 2–3