Hurrikaani myrskysi toisessa erässä – JYP avasi CHL-kautensa voitolla

JYP CHL 2016
Julkaistu 19.08.2016 23:05
Toimittajan kuva

Miikka Lahtinen

miikka.lahtinen@mtv.fi

@miikka_lahtinen

Jyväskylän JYP antoi kylmää kyytiä CHL-avauksessaan ranskalaiselle Gap Rapacesille, kun joukkue haki 4-1-vierasvoiton.

1908 GAP JYP

Ennakkoon joukkueiden tasoero oli valtava, ja se myös näkyi ottelussa. Ranskalainen Gap ei pysynyt JYP:n vauhdissa mukana kuin ensimmäisen erän ajan.

Ottelussa kaksi tehopistettä itselleen merkkautti Robert Rooba (1+1) sekä Anssi Löfman (1+1). Varsinkin JYP:iin kesällä saapunut Rooba esiintyi edukseen illan ottelussa. Mies vaikuttaisi istuvan hyvin hurrikaaniryhmän pelitapaan.

JYP ratkaisi ottelun toisen erän alussa, kun seura teki kolme maalia alle kahteen minuuttiin. Sen jälkeen jyväskyläläiset ottivat jalkaa pois kaasulta, eikä ottelussa enää ihmeellisyyksiä nähty.

– Kautemme on vasta alussa. Olimme alussa hyvin hermostuneita ja pelimme ailahteli liian paljon. Toki vastustajakin oli hyvä. Toinen erä oli meidän paras erämme, kommentoi JYP:n päävalmentaja Marko Virtanen ottelun jälkeen.

JYP kohtaa seuraavassa CHL-ottelussaan sunnuntaina 28. elokuuta kotonaan ruotsalaisen Linköpingin.

0:54img

0:49img

0:51img

0:44img

1:03img

0:20img

1908 GAP JYP

Tuoreimmat aiheesta

CHL