Hussein al-Taee liikuttui SDP:n tuesta: "Moni tietää, että minussa ei ole sellaista solua, joka syrjisi ihmistä"

Hussein al-Taee (1)
Hussein al-Taeen kirjoituksiin liittyvää kohua on käsitelty SDP:n kesäkokouksessa.Lehtikuva
Julkaistu 16.08.2019 14:09

Eevi Kinnunen

eevi.kinnunen@mtv.fi

Kansanedustaja Hussein al-Taee (sd.) antoi tänään selvityksen SDP:n eduskuntaryhmälle rasistisista kirjoituksistaan. Ryhmä on koolla kesäkokouksessa Helsingissä. Al-Taee välttyy seuraamuksilta kohussa ja sanoi tiedotustilaisuudessa, että on kiitollinen puoluetovereidensa empatiasta. 

Al-Taeen mukaan eduskuntaryhmän keskustelu oli yksi hänen elämänsä raskaimmista. Hän kuitenkin sanoi, että toverit ovat olleet pitkin matkaa empaattisia ja toivottaneet hänelle voimia.

Hän itse halusi keskustella kohusta ryhmän kanssa.

Al-Taeen mukaan kansanedustajakollegoilla yli puoluerajojen on oikeutetusti ollut kysymyksiä hänen toiminnastaan. Al-Taee sanoo, että hän halusi olla nöyrä ja vastata kaikkiin esiin nousseisiin kysymyksiin. Eduskuntaryhmän keskustelun pääpaino oli Al-Taeen mukaan siinä, että hän osoitti rasististen ajatusten olevan menneisyyttä. 

– Moni tietää, että minussa ei ole sellaista solua, joka syrjisi ihmistä.

Tapaamisessa Al-Taee kertoi liikuttuneensa saamastaan tuesta ja halauksista.

Lue lisää: Lindtman: SDP:n eduskuntaryhmä antoi al-Taeelle poikkeuksellisen ohjeistuksen, miten kansanedustajana tulee toimia

Al-Taee pitää myllytystä kovana

Al-Taee sanoi mediatilaisuudessa, että enää hänen kaapissaan ei ole luurankoja, joiden paljastumista tarvitsisi pelätä.

Hän kuitenkin antoi ymmärtää, että ihmisen elämästä keksitään aina negatiivista kirjoitettavaa, jos sellaista halutaan löytää. 

– Mielestäni tässä on unohdettu eräänlainen armon käsite.

Äänestäjien pariin kierrokselle

Al-Taee aikoo nyt lähteä kiertämään äänestäjien pariin. Hän haluaa kohdata niitä ihmisiä, jotka ovat antaneet hänelle äänensä ja lunastaa vaaleissa saamansa luottamuksen.

– Ei auta muu kuin nyt ruveta lunastamaan niin monien tuhansien ihmisten äänet sillä, että tehdään hyvää ja tasapainoista työtä. 

Lue myös: MTV Uutisten tieto: SDP:n Hussein al-Taeelle ei seuraamuksia kohutuista Facebook-viesteistä

Tuoreimmat aiheesta

Hussein al-Taee