Huuhkajat putosi top 100:sta Fifa-rankingissa – Syyria ja Färsaaretkin menivät ohi!

Suomi
Ei mene hyvin.All Over Press
Julkaistu 20.10.2016 11:58
Toimittajan kuva

Kasperi Kunnas

kasperi.kunnas@mtv.fi

@kaustoFI

Suomen jalkapallomaajoukkue on tehnyt pohjakosketuksen Fifan maailmanlistalla.

Huuhkajat löytyy tuoreella listalla sijalta 101. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomi on ollut sadan parhaan joukkueen ulkopuolella siitä lähtien, kun Fifa-ranking on ollut olemassa eli vuodesta 1993. Parhaimmillaan Suomi on ollut sijalla 33 vuonna 2007. Vielä vuodenvaihteessa Huuhkajat oli listalla 43:ntena.

Nyt Suomen ohitti esimerkiksi Syyria – maa, joka on täydessä kaaoksessa sodan takia. Myös Färsaaret porhalsi ohi. Se tarkoittaa, että Suomi on tällä hetkellä huonoin pohjoismaa.

Palloliiton kahdeksan vuoden takaiseen strategiaan kuului, että Suomi on vuoteen 2020 mennessä sekä paras pohjoismaa että Euroopan kymmenen parhaan jalkapallomaajoukkueen joukossa. Visio ei ole kovin lähellä toteutumista.

Käynnissä olevissa MM-karsinnoissa Suomella on kolmesta ottelusta kasassa vain yksi piste.

SijaMaaMuutos
1.Argentiina
2.Saksa+1
3.Brasilia+1
4.Belgia-2
5.Kolumbia-1
...

21.Islanti+6
39.Ruotsi+2
50.Tanska-4
74.Färsaaret+37
81.Norja-11
101.Suomi-17
119.Viro+11

Tuoreimmat aiheesta

Huuhkajat