Huuhkajien apuluotsi: Kosovo tulee olemaan hankala vastustaja

1:42img
Julkaistu 21.06.2016 18:54
Toimittajan kuva

Timo Innanen

timo.innanen@mtv.fi

@TInnanen

Suomen jalkapallomaajoukkue avaa MM-karsintataipaleensa syyskuussa Turussa Kosovoa vastaan.

Huuhkajien pitkäaikainen apuvalmentaja Markku Kanerva näkee Kosovon haasteellisena vastustajana kaikille joukkueille lohkossa.

- He voittivat hiljattain Färsaaret ja pelasivat viime vuonna tasan EM-kisoissakin pirteästi esiintyneen Albanian kanssa. Joukkueessa on pelaajia muun muassa Sveitsin pääsarjasta, Pohjoismaiden pääsarjoista ja Saksan kakkosbundesliigasta. Varmasti Kosovo tarjoaa haasteen kaikille ryhmille lohkossa, Kanerva toteaa MTV Sportille.

Pelasitte viime maaotteluissa kolmella topparilla. Ryhmitys oli muodossa 5-3-2. Ymmärtääkseni valmennusjohto oli tyytyväinen kokeiluun?

- Olimme tyytyväisiä siihen, että saimme kohennettua puolustustyöskentelyämme, Kanerva alleviivaa.

Onko silti mahdollista, että käytätte tietyissä karsintaotteluissa myös ryhmitystä 4-4-2?

- Ehdottomasti. Asiaa katsotaan aina vastustajan mukaan. Meidän pitää olla tarvittaessa joustavia ryhmityksemme suhteen, hän näkee.

Lisää Kanervan ajatuksia pääkuvan videossa.

28:34img

Tuoreimmat aiheesta

Huuhkajat