Viime aikoina sairastellut Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen ykkösmaalivahti Lukas Hradecky palaa sovitusti Huuhkajien joukkueeseen syyskuun Kansojen liigan otteluissa.
Viime kaudella saksalaisessa Leverkusenissa maan bundesliigamestaruuden ja Saksan cupin voittanut Hradecky on kärsinyt virusinfektiosta, eikä ole pelannut Leverkusenin kahdessa viime ottelussa. Häneltä jäivät väliin cupin ottelu Carl Zeiss Jenaa vastaan ja sen jälkeen viime viikonlopun Leipzig-peli Bundesliigassa.
Suomen päävalmentaja Markku Kanervan mukaan Hradecky on toipunut taudistaan ja liittyy maajoukkueeseen tänä iltana.
Hradeckyn Leverkusen hävisi lauantaina Bundesliigassa Leipzigille 2–3. Leipzig katkaisi Saksan pääsarjassa Leverkusenin 35 tappiottoman ottelun sarjan.
Haarala maajoukkueeseen
Myöhemmin maanantai-iltana Palloliitto tiedotti, että loukkaantuneen Daniel Håkansin sijaan maajoukkueeseen valittiin puolestaan Santeri Haarala. Ensimmäistä kertaa A-maajoukkueen mukaan päässyt Haarala liittyy Huuhkajien rinkiin tiistaina.
Haarala siirtyi elokuussa Tampereen Ilveksestä Ruotsin pääsarjaseura Djurgårdeniin.
Suomi kohtaa Kansojen liigan B-liigan lohkossa 2 vierasotteluissa ensi lauantaina Kreikan ja kolme päivää myöhemmin Englannin. Huuhkajien valmennusjohdossa debytoivat Kansojen liigan peleissä päävalmentaja Kanervan apuvalmentajina Jani Honkavaara, Teemu Tainio ja Tim Sparv.