Suomen miesten jalkapallomaajoukkue eli Huuhkajat koki tappion lauantain EM-karsintaottelussa Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan. Zenicassa pelatussa taistossa isännät olivat parempia lukemin 4-1.
Huuhkajien vaikeudet alkoivat jo 29. minuutilla, kun Izet Hajrovic iski isännät johtoon.
Lisää kylmää vettä niskaan tuli puolen tunnin jälkeen. Bosnialle tuomittiin hyvin kyseenalainen rangaistuspotku, sillä ottelun päätuomarin mielestä pallo osui keskikenttäpelaajaa Pyry Soiria käteen. Todellisuudessa pallo osui Soiria rintaan.
LUE LISÄÄ: Huuhkajat härskin oikeusmurhan kohteena – slovakialaistuomarilta käsittämätön pilkkutuomio
Juventuksen tähtipelaaja Miralem Pjanic laittoi pallon pilkulta sisään.
Toisella puoliajalla Pjanic iski illan toisensa (58. minuutilla).
Bosnia ehti vielä neljän maalin karkumatkalle Armin Hodzicin osuman myötä.
Pitkään loukkaantumisista kärsinyt Joel Pohjanpalo toi vielä kavennuksen myötä pientä lohtua Suomelle. Osuma syntyi 79. minuutilla.
Voiton myötä Bosnia nousi EM-karsintalohkossa kahden pisteen päähän Suomesta.
Huuhkajilla on koossa seitsemästä ottelusta 12 pistettä. Bosnia on nyt 10 pisteessä ja ottelun vähemmän pelannut Armenia yhdeksässä pisteessä. Suomella ja Bosnialla on jäljellä kolme ottelua, Armenialla neljä.
Armenia kohtaa kello 21.45 alkavassa vierasottelussa Liechtensteinin.