Huuman ensimmäinen lähetys toi odottamattomia uutisia myös tekijöille.
Viihdeohjelma Huuman ideana on yllättää katsojia, julkisuuden henkilöitä ja yleisöä. Yllätyksiä koettiin kuitenkin ensimmäisessä lähetyksessä myös kulissien takana.
Juontaja Jenni Kokander kertoo saaneensa kesken suoran lähetyksen korvanappiinsa tiedon, että on pidettävä nopeasti ylimääräinen välijuonto. Porvoon keskustaan sijoitettu sohva oli kerännyt niin paljon väkeä, että se oli huomioitava lähetyksessä.
– Siellä oli koirat ja kaikki! Kokander hehkuttaa.
– Olimme ajatelleet, että kun tämä konsepti ei ole vielä niin tuttu, niin eivät ihmiset tiedä mennä sohvalle.
Toisin kuitenkin kävi. Sohvalta löytyi neljäkymmentä ihmistä – ja yksi koira. Voittajaksi valikoitui numero vitosta pidellyt kilpailija, joka pääsee seuraavassa lähetyksessä nauttimaan studion parhaista paikoista.
LUE MYÖS: Ali Jahangiri joutui ronskin pilan kohteeksi – pelkäsi veljensä puolesta
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.