Hytti nro 6 nappasi European Film Awards -ehdokkuuksia.
Juho Kuosmasen ohjaama elokuva Hytti nro 6 on saanut kolme European Film Awards -ehdokkuutta.
Elokuvien levitysyhtiö B-Plan Distribution kertoo, että Hytti nro 6 on ehdolla parhaaksi eurooppalaiseksi elokuvaksi. Tämän lisäksi elokuvan pääosia näyttelevät Seidi Haarla ja Juri Borisov ovat ehdolla parhaan nais- sekä miespääosan kategorioissa.
Euroopan elokuva-akatemian jakamia palkintoja on kutsuttu myös Euroopan Oscareiksi. Voittaja julkistetaan Berliinissä 11. joulukuuta.
Lue myös: Onko tässä Suomen Oscar-toivo? Hytti nro 6 kerää suitsutusta
Hytti nro 6 perustuu Rosa Liksomin samannimiseen Finlandia-palkittuun romaaniin.
Elokuva on palkittu aiemmin tänä vuonna Cannesin elokuvajuhlien Grand Prix -palkinnolla, ja se on Suomen virallinen Oscar-ehdokas.