Turisti nappasi veretseisauttavan kuvan hotellista, joka toimi inspiraationa kauhuklassikko Hohdolle.
Stanley Kubrickin ohjaama Hohto-elokuva on ollut yksi tunnetuimmista kauhuklassikoista jo vuosien ajan.
Hohtoa tähdittää Jack Nicholson, joka näyttelee Jack Torrancea, joka menettää mielenterveytensä ja ryhtyy piinaamaan perhettänsä. Mukana on aimo annos paranormaaleja tapahtumia. Elokuva ilmestyi vuonna 1980.
Niskakarvat nostattava elokuva pohjautuu kauhukirjailija Stephen Kingin samannimiseen teokseen.
Kingin inspiraationa kirjaa varten toimi Coloradossa Estes Parkissa sijaitseva The Stanley Hotel. Kirjailija vieraili hotellissa syyskuussa 1974 vaimonsa kanssa. King on kertonut nähneensä hotellissa nukkuessaan painajaisen, joka toimi innoittajana kirjalle.
Jännite kummitustarinoiden ympärillä on kiristynyt, kun turisti nimeltä Hanry Yau vieraili hotellissa viime keväänä ja nappasi hyytävän kuvan.
Yau kuvasi portaikkoa, mutta katsoessaan kuvaa, hän huomasi, että siihen oli ilmestnyt tuntematon nainen. Kuvan naisella näyttäisi olevan 1900-luvun alkuun sopivat vaatteet ja hän seisoo portaiden ylätasanteella. Hän näkyy kuvassa epätarkkana ja hieman hailakkana.
Jos kuva ei näy, katso se täältä.
– Luulen, että nappasin nauhalle kummituksen Stanley-hotellissa, mies kirjoitti kuvansa yhteyteen.
Mies julkaisi kuvan portaikosta myös ilman mahdollista kummitusta.
Jos kuva ei näy, katso se täältä.
Muun muassa CNN kertoo, että Yau vakuutteli, ettei nähnyt kummitusta napatessaan kuvan.
Yau otti kuvan myös elokuvassa keskeisessä roolissa olevasta huoneesta numero 217.
Jos kuva ei näy, katso se täältä.
The Stanley Hotel on ollut toiminnassa vuodesta 1909 pitäen. Monet uskovat, että hotellissa kummittelee.