Patrik Blomberg nousi julkisuuteen Idols-ohjelman kautta kaksi vuotta sitten.
Laulaja Patrik Blomberg voitti Idols-laulukilpailun vuonna 2018. Jännittävässä finaalissa toiseksi sijoittui Leo Pakarinen ja kolmanneksi Jere Övermark. Blomberg katosi pian Idols-ohjelman jälkeen julkisuudesta, mutta hän on kaikessa rauhassa työstänyt esikoisalbumiaan.
Idols-faneille on luvassa tänään iloisia uutisia, sillä nykyään Patrik-artistinimellä uraa tekevä laulaja julkaisi debyyttialbuminsa Lohja.
Albumi kuvaa nuoren miehen elämää hänen kotikaupunkinsa tutuilla kulmilla. Levy-yhtiön tiedotteessa kerrotaan, että Patrik haki tietoisesti etäisyyttä Idols-formaattiin.
– Ensimmäisen oman albumin tekeminen oli opettavainen ja hieno kokemus. Tuntui hyvältä päästä itse vaikuttamaan albumiin kokonaisuutena ja tekijätiimi osasi pukea hyvin sanoiksi omia ajatuksiani. Tietenkin julkaisun vastaanotto hieman jännittää, sillä biisit eivät kerro mistään maailman keveimmistä aiheista, Patrik pohtii levy-yhtiön tiedotteessa.