IFK Mariehamn haki pisteet Vaasasta

IFK Mariehamnin Diego Assis (arkistokuva)
IFK Mariehamnin Diego Assis (kesk.) toukokuussa 2014. Lehtikuva
Julkaistu 29.04.2015 21:15

MTV SPORT - STT

IFK Mariehamn pelasi näyttävää syöttöpeliä, ja sen ulkomaalaiset vahvistukset olivat alati vaarallisia Vaasan Palloseuran hitaalle puolustukselle jalkapallon Veikkausliigassa keskiviikkona.

Saarelaiset ottivat kauden toisen voittonsa ja 1-0-voittomaalin laukoi Robbie Fribergin antamasta pitkästä rajaheitosta upealla saksipotkulla Diego Assis.

Kotijoukkueen maalivahti Henri Sillanpää sai vain osittain kätensä laukauksen eteen. Palloseura pelasi vasta toisen ottelunsa, ja sen maalitili on vielä avaamatta. Vieraitten pistesaalis neljän pelatun ottelun jälkeen on kahdeksan.

Vaikka vieraat hallitsivatkin kenttätapahtumia, kotijoukkueellakin oli kolme hyvää tilaisuutta avata maalitili. Juho Mäkelän yrityksen esti liukumalla Pyry Soirin syötön eteen Friberg. Jordan Seabrookin laukauksen pelasti maalitolppa ja saman miehen läpiajon maalivahti Otso Virtanen.

- Ihan oli mukava tulla pelaamaan Hietalahden hyväkuntoiselle luonnonnurmelle. Kun vielä onnistuimme voittamaankin, niin mieli on hyvä, totesi VPS:nkin riveissä aikoinaan urakoinut saarelaisten hyvän ottelun pelannut toppari Jani Lyyski.  


Tuoreimmat aiheesta

Veikkausliiga