Huomenta Suomen viikonloput ovat olleet vuonna 2023 monipuolisia, vauhdikkaita ja erittäin katsottuja. MTV Uutiset kysyi, millainen vuosi on ollut ohjelman tuottajan ja suunnittelijan näkökulmasta.
Tänään sunnuntaina MTV3-kanavalla nähtiin vuoden 2023 viimeinen viikonloppuinen Huomenta Suomi -lähetys. Myös arjen Huomenta Suomi jää pian pienelle joulutauolle ja palaa eetteriin jälleen loppiaisen jälkeen – sekä arkena että viikonloppuna.
Huomenta Suomen viikonloput käynnistyivät MTV:n uudessa uutisstudiossa lauantaina 13. tammikuuta.
– Tämä on ollut ihan älytön vuosi. Aloitimme käytännössä tyhjältä paperilta. Ja lopputuloksena on ohjelma, joka on Total-katselussa (TV + MTV Katsomo) Maikkarin 8. katsotuin ohjelma, ja [Huomenta Suomen] viikonloput ovat nousseet ykköseksi, viikonloppujen Huomenta Suomi -tuottaja Kristoffer Ignatius iloitsee.
– Näin käy, kun pistää kaksi hyvin innovatiivista, luovaa ja energistä ihmistä yhteen: Lopputulos ei voi olla muuta kuin lennokasta ja monipuolista, viikonloppuja vuoden suunnitellut Ellinora Pelamo kiteyttää.
– Kumpikin on heittänyt samaan kiukaaseen paljon löylyä, ja tässä on vuoden verran nähty vauhdikkaita viikonloppuja ja ainakin on tuntunut siltä, että katsojat ovat viihtyneet kaiken tämän parissa, Pelamo jatkaa.
Katso jutun alussa olevalta videolta pieni koonti siitä, mitä kaikkea Huomenta Suomen viikonloput ovat pitäneet sisällään.
Kuluneen vuoden aikana Huomenta Suomen suoria lähetyksiä on kerääntynyt joka viikonloppu katsomaan valtava määrä ihmisiä – myös silloin, kun ihmisillä luulisi olevan muutakin tekemistä kuin istua television ääressä.
– Katselijat olivat mukana kesähelteenä, vappuna ja nyt jouluna. Koko ajan tulee viestejä siitä, että viikonloppu on heidän juttunsa, Ignatius sanoo kiitollisena.
Juontajat ovat heittäytyneet hullujen ideoiden vietäviksi
Ignatius ja Pelamo ovat molemmat päässeet toteuttamaan kuluneen vuoden aikana mitä hullumpia ideoitaan. Tai vähintäänkin mahdollistamaan, sillä tuottajakaksikon visioita ovat päässeet toteuttamaan ohjelman juontajat.
Antero Mertaranta, Joanna Kuvaja, Aki Linnanahde, Lorenz ja Niina Backman sekä Ira Hammermann ovat kuluneen vuoden aika heittäytyneet mitä erikoisempien aiheiden ja vieraiden vietäviksi niin MTV:n studiossa kuin sen ulkopuolellakin.
Milloin lähetystä on tehty erilaisissa tapahtumista, metsästä, laitumelta lehmien kanssa tai MTV:n katolta teltassa yöpyen.
Pelamolle yksi vuoden mieleenpainuvimmista heittäytymisistä on lähetys, jota luotsasivat sillä kertaa Aki Linnanahde ja Antero Mertaranta, jolloin kaksikko makasi pitkin pituuttaan studion lattialla äänimaljahoidossa.
– Heittäytyminen ylipäätään juontajilta on ollut sairaan hauskaa, jopa liikuttavaa. Kaikki ovat olleet satasella messissä, Pelamo kiittelee ohjelman pelottomia juontajia.
Joskus Ignatiuksen ja Pelamon hullu idea on saattanut lähteä hyvin pienestä ja paisua lopulta näyttäväksi ja jopa odottamattoman upeaksi kokonaisuudeksi.
– Ideana oli se, että lähdetään tutustumaan helikopteriin ja kaksi viikkoa myöhemmin istuin helikopterin kyydissä kuvausryhmän kanssa, Ignatius muistelee yhtä vuoden mieleenpainuvinta hetkeä.
– He tulivat heiluttelemaan minulle Tampereelle helikopterilla täältä Helsingistä, Tampereella asuva Pelamo vitsailee.
Uutis- ja ajankohtaiohjelma, joka sopii koko perheelle
Vaikka MTV:n studiossa ja sen ulkopuolella on vuoden aikana nähty kaikenlaista, kaikkia ideoita ei ole voitu toteuttaa. Joko siksi, ettei elämän realiteetit sitä mahdollista.
Mutta jäikö vuoden 2023 aikana jotain spesiaalia lopulta toteuttamatta?
Ei välttämättä, mutta benji-hyppy ja kuumailmapallolento olisivat olleet Ignatiuksen ja Pelamon mukaan hienoa päästä toteuttamaan.
– Ennemmin on ollut ihanaa, että olemme löytäneet aika läheltäkin asioita, jotka on saatu sidottua ajankohtaisuutta ja niistä on voitu kertoa kansanomaisella kielellä, Pelamo pohtii.
Sekä Ignatius että Pelamo muistuttavat, että Huomenta Suomi on viikonloppuisinkin uutis- ja ajankohtaisohjelma.
– Maailmanmeno ei ole kenellekään meille tällä hetkellä suotuisaa katseltavaa uutisista, emmekä ole sitä kaiken tämän ilottelun ja tempausten lomassa kuitenkaan unohtaneet.
– Olemme halunneet käsitellä niitä [ikäviä asioita] siten, että ihan perheen pienimmätkin ovat voineet katsella ja kuunnella, Pelamo pohtii.
6:05