"Ihmetalo" selvisi La Palman tulivuorenpurkauksesta vahingoittumattomana

La Palmasin tulivuori purkautuu.
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 24.09.2021 07:34
Toimittajan kuva

Anna Egutkina

anna.egutkina@mtv.fi

Dramaattinen valokuva esittää taloa Kanariansaarilla, joka on säästynyt La Palman purkautuvalta tulivuorelta, uutisoi BBC.

Espanjan Kanariansaariin kuuluvalla La Palman saarella on ollut jo lähes viikon päivät käynnissä tulivuorenpurkaus. Viime sunnuntaina alkaneelle Cumbre Vieja -tulivuoren purkaukselle ei näy loppua. Asiantuntijat eivät osaa tarkalleen sanoa, kuinka pitkään tulivuorenpurkaus vielä kestää.

Ainakin 6 000 ihmistä on evakuoitu ja yli 200 kotia on tuhoutunut. Yksi koti on kuitenkin säästynyt kuin ihmeen kaupalla ja se onkin nimetty sosiaalisessa mediassa "ihmetaloksi".

Valokuvaaja Alfonso Escaleron ottamassa kuvassa näkyy talo, jota ympäröivät laavavirrat: Kaikki talon lähimaastossa on palanut poroksi, mutta yksi talo on kuitenkin täysin vahingoittumaton.

Espanjalaisen El Mundo -lehden mukaan talon omistaa tanskalainen pariskunta nimeltään Inge ja Ranier Cocq. Pari ei ole käynyt talolla koronapandemian alkamisen jälkeen, mutta talon rakentanut Ada Monnikendam on ollut yhteydessä omistajiin ja kertoo heidän olevan huojentuneita siitä, että talo on edelleen pystyssä.

Lue myös: Video näyttää, kuinka laava nielee ison omakotitalon sekunneissa – ilmakuva paljastaa tulivuorenpurkauksen tuhojen laajuuden La Palmassa

Lue myös: Näky kuin katastrofielokuvasta: Kanarialla tulivuori syöksee laavaa, tuhansia evakuoitu – "Tragedia"

Tuoreimmat aiheesta

Tulivuorenpurkaukset