Yhdysvalloissa on raportoitu ensimmäinen lintuinfluenssaan liittyvä ihmisen kuolema, kertoivat Louisianan osavaltion terveysviranomaiset maanantaina.
Viranomaisten mukaan yli 65-vuotiaalla kuolonuhrilla oli myös muita sairauksia. Hän joutui sairaalahoitoon joulukuussa, jolloin hänen kerrottiin olevan kriittisessä tilassa.
Kyseessä oli ensimmäinen vakava lintuinfluenssatapaus, joka havaittiin ihmisellä Yhdysvalloissa. Viranomaisten mukaan hän sai tartunnan oltuaan kontaktissa itse kasvattamansa siipikarjan ja luonnonvaraisten lintujen kanssa.
Joulukuussa säikähdettiin mahdollista lintuinfluenssan aiheuttamaa epidemiaa Yhdysvalloissa tai jopa pandemiaa, sillä samankaltaisia tapauksia on raportoitu myös maailmanlaajuisesti. Lintuinfluenssan riskiä pidetään kuitenkin yhä matalana Yhdysvalloissa. Viranomaiset eivät ole havainneet sen tarttuvan ihmisestä toiseen.