Iida, 25, on ex-seksityöläinen, opiskelija ja äiti – osallistuu tv-ohjelmaan täysin alastomana

Iida on yksi uuden Naked Attraction Suomi -kauden osallistujista. 

Naked Attraction Suomi -ohjelma saa jatkoa TV5:lla ja discovery+ -palvelussa 31. lokakuuta. Ohjelmassa jaksojen päähenkilöt hyppäävät deittailun vietäväksi käänteisessä järjestyksessä: ensin tavataan alastomana, ja vasta sitten siirrytään pukeutuneina treffeille.

Yksi uuden Naked Attraction Suomi -kauden päähenkilöistä on Iida, 25. Iida on pienen lapsen äiti, sosiaalialan korkeakouluopiskelija ja entinen seksityöläinen. Tehdessään seksityötä Iida tarjosi asiakkailleen escort-palveluita, mutta nykyisin hänen päivänsä kuluvat opiskellen, lasta hoitaen ja ystävien kanssa aikaa viettäen. 

Iida lähti mukaan Naked Attraction Suomi -ohjelmaan erityisesti sen tarjoaman kokemuksen vuoksi. Nopeiden päätösten sijaan Iida tykkää pohtia ja tunnustella asioita huolella, ja hän pallotteli myös ohjelmaan osallistumista etukäteen. Hän oli tuolloin hakenut opiskelemaan nykyiseen opinahjoonsa sosiaalialalle, ja mietti, voiko ohjelmaan osallistuminen vaikuttaa tulevaisuudessa hänen työllistymiseensä. 

– Mutta toisaalta, jos minun alasti oloni jossain ohjelmassa on niin iso ongelma, niin en kyllä halua sellaisessa työyhteisössä ehkä sitten työskennelläkään, hän pohtii.

Alastomuus on itseään nakuilijaksi kutsuvalle Iidalle täysin neutraali asia. Hän naurahtaa, että kuka tahansa voi nähdä hänet ilkosillaan Himoksella, kunhan vain tulee paikalle oikeaan aikaan.

– Se, että olen alasti, ei tee tilanteesta seksuaalista. Tilanne voi olla seksuaalinen alasti tai vaatteet päällä, ja tilanne voi olla myös olematta seksuaalinen oli sinulla vaatteet päällä tai ei.

Iida kertoo, ettei hänen lähipiirinsä ole ollut yllättynyt siitä, että hän lähti mukaan Naked Attraction Suomi -ohjelmaan. 

– He tietävät, että suhtautumiseni seksuaalisuuteen ja alastomuuteen on hyvin neutraali. He totesivat, että ei siinä mitään ja kyselivät, milloin jakso tulee ulos.

Iida ei varsinaisesti lähtenyt etsimään ohjelmasta kumppania, vaan ajattelee, että sellainen tulee, jos on tullakseen. Hänen ideaalikumppaninsa on hyväksyvä ja hauska ihminen, joka saa hänet nauramaan.

Iida toivoo myös, että hänet nähdään kokonaisuutena, eikä vain yhden hänen piirteensä tai ominaisuutensa kautta. 

– Yhtä lailla olen äiti, opiskelija ja entinen seksityöläinen. Toivon, että kumppanini näkisi sen kaiken minussa, eikä keskittyisi liikaa siihen, että "Aha, olet joskus alasti Himoksella, en halua seurustella kanssasi".

Iida toivoo, että ihmiset ylipäätään eivät näkisi häntä pelkästään hänen menneisyytensä tai tulevaisuutensa kautta. 

– En ole pelkästään äiti, pelkästään entinen seksityöntekijä tai pelkästään opiskelija, vaan niitä kaikkia, hän summaa.

Lue myös:

    Uusimmat