Ex-tangokuningas laihtui hurjasti – Mika Pohjonen pudotti painoaan lähes 40 kiloa

Mika Pohjonen vielä parempi laihtumiskuva 2016
Mika Pohjonen vuonna 2013 ja vuonna 2016.
Julkaistu 03.04.2016 15:52

MTV VIIHDE

Laulaja kertoo Iltalehden haastattelussa tuntevansa itsensä ensimmäistä kertaa vuosiin terveeksi.

Vuonna 1992 tangokuninkaaksi kruunattu nykyinen oppera- ja viihdelaulaja Mika Pohjonen, 42, kertoo Iltalehden haastattelussa laihtuneensa lähes 40 kiloa.

– Kyllä, artikkelin luvut pitävät paikkansa, puhelimitse Seinäjoelta tavoitettu Pohjonen vahvistaa lyhyesti MTV.fille.

180-senttinen Pohjonen painoi korkeimmillaan jopa 140 kiloa. Nyt paino on asettunut alle 105 kilon.

Heinäkuussa 2013 Pohjonen näytti vielä tältä:

Mika Pohjonen heinäkuu 2013

Nettisivuiltaan löytyvissä promokuvissa Pohjonen näyttää puolestaan seuraavalta:

Mika Pohjonen 2016

Pohjonen kertoo artikkelissa runsaan työmäärän ja siitä johtuneen epäsäännöllisen elämän tuoneen mukanaan ylensyömisen ja vieneen innon liikkua.

– Ensin putosi paljon, sitten nousi vähän takaisin. Viime keväästä olen pudottanut 20 kiloa. Elämäni on kestävällä pohjalla. Painoni voi heilahdella kilon-kaksi, mutta vaaka ei nouse yli 105 kilon. Läskieni tilalle on tullut lihasta. Vedän soutulaitteella neljä-viisi kertaa viikossa kolmesta vartista 1,5 tuntiin kerrallaan, Pohjonen kertoo haastattelussa.

– Ruokavalioni ei ole ahdasmielisen tarkka. Tyttärieni viikolla teen heidän herkkuruokiaan. Silloin syön myös makaronilaatikkoa: jauhelihan paistan voissa, kostutan kermaisella munamaidolla sekä koristelen juustoraasteella ja korppujauholla.

Mika Pohjonen 2016 2

Pohjonen sanoo mahtuvansa taas samoihin smokkeihin kuin yli 20 vuotta sitten.

– Ihmiset, jotka tuntevat minut konserteistani, eivät tunnista minua kohdatessaan. Isot koot olen siivonnut vaatekaapistani. Entisiin mittoihin en aio palata.

Viime kesänä uutisoitiin Mika Pohjosen ja vuoden 2013 tangokuningatar Heidi Pakarisen erosta. Pariskunta oli yhdessä noin 19 vuoden ajan ja kihloissa vuodesta 2005 asti.

Parilla on kaksi kouluikäistä tytärtä, Helmi-Emmeliina ja Hertta-Angeliina.

Tuoreimmat aiheesta

Mika Pohjonen