Iltalehden tietojen mukaan Jämsän Himoksella on viikonloppuna yksityistilaisuus, johon kokoontuu noin 100-200 parinvaihtajaa.
Iltalehden mukaan parinvaihtobileisiin on ilmoittautunut jopa 500 henkilöä, joista noin paria sataa odotetaan paikalle.
Jämsän kaupunki on suositellut, ettei yli 50 henkilön yksityistilaisuuksia järjestettäisi.
Iltalehden tavoittama Himos Lomien toimitusjohtaja Tiina Mäntyharju kertoo lehdelle, että viikonloppuna Himoksella on yksityistilaisuus, mutta ei ota kantaa tapahtuman luonteeseen. Osallistujat ovat varanneet itselleen mökkejä.
Tilaisuudesta on tehty viranomaisille turvallisuusilmoitus, ja Mäntyharjun mukaan hygieniaohjeita ja turvavälejä noudatetaan.
Iltalehden tavoittama, tapahtumaan osallistuva nainen uskoo viikonlopun sujuvan rauhallisesti. Hän uskoo, että ihmiset pitävät suurempien kokoontumisten sijaan mökkibileitä pienemmälle väkimäärälle.
– Suurimmat mökit ovat 15 hengelle. Semmoista meininkiä ei ole, että ihmiset juoksentelevat mökistä toiseen heppi tanassa. Normaalioloissa sitä liikkuvuutta olisi varmasti enemmän. Viikonloppu on varmastikin kohtuullisen rauhallista. Joku saattaa toisella mökillä vierailla, mutta kaikki eivät vaella kaikkien luona, nainen kertoo Iltalehdelle.