IL: Perintöveroja Suomesta Portugaliin paennut vuorineuvos Maarit Toivanen kaahasi jättimäiset 74 000 euron sakot

14:00img
Perintöverosta keskusteltiin Huomenta Suomessa vuonna 2018.
Julkaistu 30.07.2019 21:28
Toimittajan kuva

Visa Högmander

visa.hogmander@mtv.fi

@visahogmander

Toisena naisena Suomessa vuorineuvos-arvonimen saanut Maarit Toivanen kertoo Iltalehdelle olevansa harmissaan ylinopeudesta.

Vuorineuvos Maarit Toivanen ajoi toukokuussa Kirkkonummella yli 30 kilometriä tunnissa ylinopeutta ja sai jättisakot, uutisoi Iltalehti.

Lehti kertoo, että 64-vuotias Toivanen jäi Sisä-Suomen syyttäjänviraston vahvistaman rangaistusmääräyksen mukaan poliisin haaviin 17. toukokuuta.

Toivasen ajonopeudeksi mitattiin 112 kilometriä tunnissa alueella, jonka nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa.

Lue myös: Onvestin ex-johtaja palasi luotsaamaan Suomeen uutta yhtiötä paettuaan perintöveroja Portugaliin

Syyttäjä määräsi liikenneturvallisuuden vaarantamiseen syyllistyneelle Toivaselle 16 päiväsakkoa, joista kertyi maksettavaa yhteensä 74 088 euroa.

– Kokonaissumma nousi merkittäväksi korkeiden tulojeni vuoksi. Ylinopeus tietysti harmittaa, Toivanen kommentoi Iltalehdelle.

– Sakot maksettuani on asia puolestani loppuunkäsitelty.

Korkea verotus ajoi Portugaliin

Maarit Toivanen on lämpö-, vesi-, ilmastointi- ja sähköalan tukkukauppaa harjoittavan Onnisen entinen pääomistaja.

Kolme vuotta sitten Toivanen ja hänen siskonsa Marja Toivanen myivät Onnisen Keskolle lähes 220 miljoonalla eurolla.

Lue lisää: Perheyritysten liiton puheenjohtaja perintöverosta: Moni suunnittelee maastamuuttoa

Toivanen nousi otsikoihin vuonna 2014 kerrottuaan julkisuudessa muuttavansa vuoden 2015 aikana perheensä kanssa Portugaliin Suomen korkean perintö- ja lahjaveron vuoksi.

Presidentti Tarja Halonen myönsi Toivaselle vuorineuvoksen arvonimen vuonna 2008. Toivanen oli toinen nainen, jolle myönnettiin kyseinen titteli.

Vuorineuvos palasi Suomeen keväällä 2018.

Tuoreimmat aiheesta

Ylinopeus