Iltalehden haastattelema rikoskomisario kertoo, ettei poliisilla ollut aluksi tietoa, kuinka vakavasta tilanteesta oli kyse.
Kerroimme aiemmin tänään Etelä-Pohjanmaalla sattuneesta vaaratilanteesta. Nimettömänä pysyttelevän oululaismiehen kojelautakameraan tallentui järkyttävä tilanne, joka oli vähällä johtaa kolmen auton kolariin.
Iltalehden mukaan paikalla käynyt poliisipartio antoi vaaratilanteen aiheuttaneelle Toyota-kuljettajalle sakon.
Rikoskomisario Sakari Palomäen mukaan sakko koettiin liian lieväksi rangaistukseksi sen jälkeen, kun poliisi oli nähnyt videon.
– Tuon (videon) perusteella katsottiin syyttäjäyhteistyössä, että voidaan epäillä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja muutetaan nimikettä. Kyse on sakkoa vakavammasta teosta ja asia otettiin uudestaan harkintaan, Palomäki kertoo Iltalehdelle.
– Tässä on videon mukaan todella lähellä isokin onnettomuus, Palomäki jatkaa.
Tilanteesta aloitetaan esitutkinta, ja poliisi kuulustelee tapauksen osapuolia.