Illanviettoon osallistunut henkilö sytytti vierailunsa päätteeksi asunnon verhot ja matot palamaan Ranualla. Naapurin valppauden ansiosta asuntoon jääneet selvisivät kuitenkin säikähdyksellä.
Poliisi kertoo saaneensa eilen illalla tehtävän Ranuan Salmitiellä sijaitsevalle asunnolle, jossa oli ollut neljä henkilöä viettämässä iltaa. Yksi vieraista oli sytyttänyt keittiön verhot ja matot palamaan ja poistunut sen jalkeen toisen vieraan kanssa ulos asunnosta.
Palo paljastui, kun naapuriasunnon asukas oli haistanut savun ja huomasi sen tulevan viereisestä asunnosta. Naapuri oli saanut revittyä palavat verhot ja matot ulos, eikä isompaa vahinkoa ehtinyt syntyä.
Asunnossa oli kaksi henkilöä, jotka selvisivät säikähdyksellä. Palokunta on tuulettanut tiloja.
Epäilty otettu kiinni
Rikoskomisario Tuomo Seikkula kertoo, että illanvietossa oli ollut ainakin neljä mutta alle kymmenen ihmistä, ja tarkkaa määrää selvitetään vielä. Nuorimmatkin paikallaolijoista olivat tiettävästi yli 30-vuotiaita.
Poliisi tavoitti lähistöltä sytyttäjäksi epäillyn henkilön. Hänet otettiin kiinni tuhotyöstä epäiltynä.
Seikkulan mukaan tuhotyö on rikosnimikkeenä sellainen, että se viittaa nimenomaan materian vahingoittamiseen. Hän arvioi, että keittiön tekstiilit eivät ehtineet syttyä kovinkaan voimakkaasti, koska naapuri pystyi niitä vielä käsittelemään.
– Tutkinnan aikana selviää, onko syytä epäillä, että tässä olisi haluttu ihmisiäkin vahingoittaa jollain lailla. Juttu on alkuvaiheessa, eikä vielä tiedetä, mikä kaikki asiassa on taustalla. Niitä ei voisi vielä tässä vaiheessa kommentoidakaan, hän sanoo.