Venäjä iski maanantaina voimallisesti eri puolille Ukrainaa – ainakin kuusi kuollut

Ukrainan pääministerin mukaan isku vahingoitti jopa puolta Ukrainan alueista.

Ainakin kuusi ihmistä on kuollut Venäjän maanantaina toteuttamassa massiivisessa ilmaiskussa Ukrainaan, kertoo uutistoimisto Reuters.

Kuolemia on raportoitu Luskin, Dnipron ja Zaporizhzian alueilla.

Ukrainan pääministerin Denys Shmyhalin mukaan yli puolet Ukrainan alueista joutui iskun kohteeksi.

– Tänään viisitoista eri aluetta kärsi massiivisesta Venäjän hyökkäyksestä, Shmyhal sanoi Reutersin mukaan.

Venäjä hyödynsi Shmyhalin mukaan iskussa ainakin droneja, risteilyohjuksia ja ballistisia ohjuksia.

Maan asevoimien mukaan isku tehtiin kahdessa eri sarjassa varhain aamulla.

Isku aamun ensimmäisinä tunteina

Kiovan viranomaisten mukaan kaupunki tuhosi maanantaina ainakin 15 kaupunkiin kohdistettua dronea ja ohjusta.

Aiemmin Kiovan sotilashallinnon johtajan Serhiy Popkon puhui kymmenen dronen torjumisesta.

Puolestaan pohjoislännessä sijaitsevassa Lutskin kaupungissa Venäjän ilmaiskussa tuhoutui kokonainen asuinkortteli.

Myös Puolan ilmapuolustus aktivoitui hyökkäyksessä, joka ainakin osin kohdistui lähelle Puolan rajaa.

Venäjä iski lähellä itsenäisyyspäivää

Räjähdykset olivat jatkoa vastaaville hyökkäyksille Kiovan lähialueella viikonloppuna. 

Ukrainalaiset ovat odottaneet suurta Venäjän ohjusiskua jo jonkin aikaa. 

Esimerkiksi Yhdysvaltojen Ukrainan suurlähetystö varoitti jo viime viikolla Venäjän iskun ajottuivat ajallisesti mahdollisesti Ukrainan itsenäisyyspäivän läheisyyteen, jota vietettiin viime lauantaina.

Energialaitoksia kohteina

Ainakin neljällä Ukrainan alueella iskuja kohdistui energiainfrastruktuuriin,  kertovat Ukrainan alueelliset viranomaiset.

Iskujen kohteina olivat energiatuotannon kannalta kriittisiä kohteita ainakin Zaporizhzhjan, Sumyn, Rivnen ja Lvivin alueilla.

Kiovan pormestarin Vitali Klitschkon mukaan kaupungin sähkö- ja vesihuollossa on ollut häiriöitä Venäjän maanantaisen ilmahyökkäyksen seurauksena.

Maan suurimman energiayhtiön DTEK:n mukaan tilanteesta on aiheutunut sähkökatkoja.

Päivitetty uhrilukua kello 17.37.

Juttua korjattu 26.8.2024 kello 9.52: Kuolleet on löydetty eri puolilta Ukrainaa, ei Kiovassa.

Lue myös:

    Uusimmat