Laulajatähti Mira Luoti kertoo musiikkinsa heijastavan hänen omaa elämäntilaansa.
VIDEO: Mira Luoti kertoi rehtorille musiikinopettajan raiskausyrityksestä – syytettiin vilkkaasta mielikuvituksesta
Tänään perjantaina 7. syyskuuta uuden Harakiri-kappaleen ja musiikkivideon julkaissut tähtiartisti Mira Luoti kertoo voivansa hyvin, mikä näkyy myös uudessa musiikissa.
– Musiikki menee aina oman elämäntilanteen mukaan. Ensimmäinen levy oli synkempää. Nyt on valoisa fiilis itsellä, niin on tulossa sen mukainen levy, Luoti kuvailee uutta musiikkiansa.
Hyvinvointi kumpuaa kolmen lapsen äidin yksityiselämästä.
– Kaikki ovat terveenä ja arki rullaa mukavasti. Se on pääroolissa.
Vasta julkaistulla musiikkivideolla hot joogaa, lenkkeilyä ja kahvakuula-kuntoilua harrastava laulaja temppuilee ja näyttää hulluttelevan puolen itsestään. Tähti on myös ohjannut itse videon, jolla tanssii valtoimenaan tyhjässä rakennuksessa.
– Halusin pistää biisin soimaan ja leikitellä sen kanssa. Musiikki saa minusta voimakkaasti irti!
Uusimmat
-
21:43
Uusi koronavariantti leviää maailmalla
-
21:12
Jane's Addictionin keikka Bostonissa eskaloitui painiksi lavalla – loppukiertue peruttu
-
21:08
Yhdestä TTK-oppilaasta nähtiin aivan uusi puoli, joka sai Tanssiraadin hanat aukeamaan: "Itkin"
-
20:47
Asiantuntija Trumpin mahdollisesta salamurhayrityksestä: "Ehdottomasti tätä tullaan käyttämään kampanjoinnissa"
-
20:33
Maailman parhaaksi valittu jalkapallotähti jatkaa Barcelonassa
-
20:29
Erektio-ongelmia voi ehkäistä omilla toimilla – "Voi olla jopa ihmelääke"
-
20:27
Donald Trumpin salamurhayrityksestä epäilty kahleissa tuomarin eteen – syytteet julki
-
20:22
Helsingin Maunulassa poliisioperaatio – yksi sairaalaan
-
20:11
Awak Kuierille merkittävä kunnianosoitus
-
20:04
Ilkka Sasi erotetaan apulaispormestarin tehtävästä
-
20:00
Nordealla edelleen ongelmia verkko- ja mobiilipankissa
-
20:00
Ensitreffit alttarilla -parin hääyönä kipinöi: "Saatoimme tutkiskella toisiamme"
-
19:37
Sidney Crosby laittoi nimen paperiin – seurapomo puhkesi kiitokseen: "Tekee valtavan henkilökohtaisen uhrauksen"
-
19:31
SM-liigapakin sopimus purettu – "Olen saanut ymmärrystä tilanteessani"
-
19:28
Trump syyttää ampumisesta Bidenin ja Harrisin kielenkäyttöä
-
19:11
IS: Valkeakosken teinisurman tutkinta valmistui – mukana uusi rikosnimike
-
19:10
Törkytoimintaa HIFK-katsomossa – selvitys nyt käynnissä: "Ei edusta millään tavalla arvoja"
-
19:06
Lehtisaaren taposta tuomittu mies taas syytettynä – puolalaisjohtoinen rikollisryhmä levitti 1 600 kiloa amfetamiinia
-
19:03
Avioeron keskellä olevat Jennifer Lopez ja Ben Affleck kokoontuivat perhelounaalle – artisti pitää edelleen kihlasormustaan
-
19:01
Suomalaiseen tautiperintöön kuuluu tappaviakin sairauksia – miksi niitä aiheuttavia geenejä ei seulota ennaltaehkäisevästi?
-
Lataa lisää