Työ- ja elinkeinoministeriön ilotuliteselvitys viivästyy. Ilotulitteiden turvallisuuden parantamiseen tähtäävä selvitys ilmestyy näillä näkymin ensi vuoden puolella.
Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) kertoi helmikuussa aloittaneensa alkuvuodesta selvityksen, jossa kartoitetaan laajasti eri vaihtoehtoja ilotulitteiden turvallisuuden parantamiseksi ja haittojen vähentämiseksi.
Tuolloin kerrottiin, että selvityksen taustalla on eduskunnan kirjelmä Rajat räiskeelle -kansalaisaloitteesta. Kansalaisaloitteen tavoitteena oli rajoittaa isompien ilotulitteiden käyttö vain ammattilaisille.
Eduskunta hylkäsi kansalaisaloitteen lokakuussa 2022, mutta velvoitti TEMin selvittämään ilotulitteiden turvallisuuden parantamista ja haittojen vähentämistä sekä ryhtymään sen perusteella tarvittaviin toimenpiteisiin.
Virkatyönä tehtävän selvityksen arvioitiin valmistuvan syksyllä 2023. MTV Uutisten tietojen mukaan valmista ei kuitenkaan tule seuraavaan suurempaan rakettien paukutteluun mennessä.
Selvityksen uudeksi valmistumisajankohdaksi arvioidaan TEMistä nyt ensi vuoden alkupuoli.
TEM kertoi helmikuussa, että selvitys tarkastelee ilotuliteturvallisuuden sääntelyä laajempana kokonaisuutena ja sitä varten kuullaan eri hallinnonaloja ja sidosryhmiä.