Iltalehti julkaisi selvityksen ukrainalaisavustajan artikkelien epäselvyyksistä

Avustaja on myöntänyt kopioineensa useita kuvia luvatta ja rikkoneensa ajoittain journalistisia standardeja.

Iltalehti on julkaissut selvityksen ukrainalaisavustajan artikkeleihin liittyvistä epäselvyyksistä.

Iltalehti oli poistanut toukokuun lopulla yhteensä 33 Ukrainan sotaa käsittelevää artikkelia, joiden kirjoittaja avustaja oli. Selvityksessä havaittiin virheitä noin puolessa tarkastelluista 33 artikkelista.

Avustaja on Iltalehden mukaan myöntänyt kopioineensa useita kuvia luvatta ja rikkoneensa ajoittain journalistisia standardeja.

Iltalehden vastaava päätoimittaja Perttu Kauppinen kertoo selvityksestä kertovassa artikkelissa pyytävänsä anteeksi lukijoilta.

– Uutismedia toimii yleisön luottamuksen varassa, ja tällä kertaa prosessimme epäonnistuivat ja tunnistimme vilpin liian myöhään, Kauppinen sanoo Iltalehden artikkelissa.

Selvityksen faktantarkistuksen teki Iltalehden toimittaja Emil Kastehelmi, joka on erikoistunut avoimien lähteiden tiedusteluun.

Virheitä löytyi etenkin kuvista

Selvityksessä havaittiin virheitä etenkin kuvissa. Suuri osa avustajan kirjoittaminen artikkeleiden kuvista ei ollut hänen itsensä ottamia, vaan sosiaalisesta mediasta ja kansainvälisistä kuvatoimistoista otettuja.

– Osa kuvista on kuvakaappauksia videoilta, joten niiden jäljittäminen oli haastavaa, eikä aina onnistunut, Kastehelmi sanoo Iltalehden jutussa.

Suuri osa selvityksessä mainituista virheistä on liittynyt juuri kuviin. Esimerkiksi yhdessä selvityksessä mukana olleessa jutussa virheellisesti merkittyjä kuvia on ollut kymmenen.

Selvityksessä käytiin läpi myös avustajan kirjoittamat tekstit. Niiden varmistaminen on kuitenkin Kastehelmen mukaan erittäin haastavaa.

– Useissa jutuissa herättää kysymyksiä, että juuri avustajan ollessa paikalla tapahtuu jotain merkittävää, jopa poikkeuksellistakin. Useissa reportaaseissa esitettyä tapahtumien täsmällistä kulkua ja esimerkiksi taistelujen intensiteettiä on mahdotonta osoittaa jälkikäteen oikeaksi tai virheelliseksi, selvityksessä sanotaan.

Iltalehti tiukentaa käytäntöjä

Iltalehti on tiukentanut käytäntöjään Ukrainasta raportoivien avustajien kirjoittamien juttujen suhteen.

Avustajia pyydetään lähettämään haastatteluista tallenteet. Lisäksi avustajien tulee lähettää paikannettavissa olevia omakuvia reportaasimatkoilta.

Iltalehti julkaisee jatkossa Ukrainaa koskevissa reportaaseissa vain sellaisia avustajien ottamia kuvia, joiden oikeellisuuden toimittaja Kastehelmi on varmistanut tai jotka ovat kuvatoimistojen varmentamia.

Iltalehden artikkelissa todetaan, että 33 artikkelin poistaminen on erittäin poikkeuksellinen toimi, johon ei ryhdytty kevyin perustein.

Lue myös:

    Uusimmat