Iltalehti: Kansanedustaja Suna Kymäläiselle uusia velkomustuomioita – jätti virolaiset pikavipit maksamatta

LK Suna Kymäläinen 42077678
Lehtikuva
Julkaistu 19.06.2019 07:51

MTV UUTISET – STT

Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on saanut uusia velkomustuomioita, kertoo Iltalehti. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtajaksi valittu Kymäläinen sai lehden mukaan kesäkuun alussa kaksi yksipuolista velkomustuomiota, joilla hänet määrättiin maksamaan yhteensä reilut 8 600 euroa virolaiselle pikavippiyhtiölle.

Summa koostuu kahdesta viime vuoden joulukuussa otetusta pikavipistä, joita ei kehotuksista huolimatta maksettu pois. Kymäläinen ei halunnut kommentoida lehdelle asiaa.

Iltalehti uutisoi myös viime kuussa Kymäläisen maksamatta jääneistä saatavista. Kymäläinen kertoi tuolloin pyrkineensä järjestelemään vireillä olevia velkoja niin, että säästyy ongelmilta jatkossa. Kymäläinen sanoi turvautuneensa pikavippeihin perheensä rahahuolien takia.

Lue myös: Rinne kommentoi maksamatonta velkaa: SDP:n Suna Kymäläisellä yli 50 000 euroa ulosottovelkaa – ES: Taustalla perhesyyt

Ulosottoviraston Iltalehdelle tiistaina toimittaman rekisteriotteen mukaan Kymäläisellä on tällä hetkellä ulosotossa yhteensä yli 21 500 euroa.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoi toukokuussa keskustelleensa Kymäläisen kanssa tämän rahasotkuista. Rinne sanoi uskovansa, että Kymäläinen on selvittänyt asiat.

Tuoreimmat aiheesta

Kansanedustajat