Ilves-pelurilta suora kommentti tuhlailusta – Roope Riskistä huolestuttava näky

Kaksi rangaistuspotkua reiluun kahteen minuuttiin pelastivat Tampereen Ilveksen sen yllä roikkuneelta uudelta nöyryytykseltä täksi kaudeksi avatulla Tammelan stadionilla.

Voitoitta alkukauden taapertanut AC Oulu viritteli jättiyllätystä, kun Justin Rennicks vei vieraat 2–1-johtoon reilun tunnin pelin jälkeen.

Pian sen jälkeen oululaiset joutuivat rikkomaan isäntien vasenta puolustajaa Jorginhoa kaksi kertaa lyhyen ajan sisään rangaistusalueella, ja useita huippupaikkoja tuhlannut Santeri Haarala upotti molemmat rankkarit sisään. Ilves otti kauden ensimmäisen kotivoittonsa uudessa Tammelassa 3–2-lukemin.

– Kyllä varmaan neljä olisi pitänyt tänään tehdä. Mutta turha sitä on jossitella liikaa. Olen ihan tyytyväinen kahteen, Haarala sanoi.

Täksi kaudeksi Ilvekseen saapunut Roope Riski ampui isäntien 1–0-maalin jo 9. minuutilla, mutta joutui tulemaan vaihtoon jo muutamaa minuuttia myöhemmin reiden aluetta pidellen.

– Täytyy tutkia, en osaa nyt sanoa siitä enempää, Ilveksen päävalmentaja Joonas Rantanen sanoi.

AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojasen mielestä viiden maalin karnevaalissa tuli lopulta yllättävän vähän maaleja tilanteisiin nähden.

– Onhan tuo valmentajalle järkyttävää, miten paljon annettiin paikkoja, Ojanen sanoi.

Neljällä vierasottelulla ja yhdellä Vaasassa pelatulla kotiottelulla kauden avannut AC Oulu pääsee kotinurmelleen ensimmäistä kertaa ensi viikonloppuna.

Lue myös:

    Uusimmat