Tampereen Ilves on tehnyt 1+1-vuotisen sopimuksen tshekkimaalivahti Dominik Pavlatin, 24, kanssa.
HC Plzeniä viime kaudella Tshekin pääsarjassa edustanut Pavlat nähtiin myös kauden aikana maajoukkueessa, jonka paidassa hän esiintyi Sveitsin ja Suomen EHT-turnauksissa. Otteluita kertyi kolme mallikkaalla torjuntaprosentilla 93,1. Tshekin pääsarjassa runkosarjapelejä tuli Plzenissä 24 ja neljä Pardubicessä. Torjuntaprosentti oli 92,9.
Pavlatin kausi päättyi Pardubicessä seitsemännessä finaalissa jatkoaikatappioon. Hän torjui finaalisarjassa yhden ottelun, jonka Pardubice myös voitti.
– Olemme seuranneet Dominik Pavlátia jo pitkään. Hän on kehittynyt kokonaisvaltaisesti kaikilla osa-alueilla vuosi vuodelta ja nousi tällä kaudella mukaan myös Euro Hockey Tourille. Dominik tulee Ilvekseen hakemaan mahdollisuutta nousta vielä seuraavalle tasolle. Uskomme, että hän on meille erinomainen vahvistus ja pystyy jatkamaan kehitystään täällä, Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela sanoi seuran tiedotteessa.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:50
MM-kisoissa taas käynnissä älyttömät murskajaiset
-
18:48
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonilla jännityksen hetket käsillä – Itävalta kurittaa Norjaa
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
18:28
Venäjän panssarirynnäkkö strategiselle kukkulalle epäonnistui – Harkovan hyökkäys saattoi olla vain tukitoimi
-
18:14
Jesse Puljujärvellä ja Veli-Pekka Ketolalla lämmin kohtaaminen Prahassa – legendalta upeita sanoja Leijonat-valopilkusta
-
18:01
Jesse Puljujärveä törkeästi telonut kanadalainen sai pelikieltoa
-
18:01
Huijari yritti värvätä entistä Salkkarit-tähteä Maija-Liisa Peuhua rahamuuliksi – tätä se tarkoittaa
-
17:39
Pekka Pouta jakaa vinkkinsa koirien kanssa reissaamiseen: "Yllättäen aika monessa paikassa..."
-
17:39
Oleksandr Usykin aika kiistattomana mestarina saattaa jäädä kahteen viikkoon
-
17:36
Lando Norrisin karmea kiri jäi torsoksi – Bottaksen kisa floppasi lopussa
-
17:34
Kannattaako "konepesun kestäviä" paistinpannuja oikeasti pestä astianpesukoneessa?
-
17:28
Saharin perhe palasi raunioituneeseen kotiinsa Gazassa – "He ovat unohtaneet mitä on olla lapsi"
-
17:12
Vesi nousee Lapin joissa: Yöllä jouduttiin pelastamaan ihmisiä ja aamulla auto
-
17:11
5-vuotias löi toista lasta puupalikalla päähän päiväkodissa – alkoi rikostutkinta, joka päättyi vanhempien tuomioon
-
17:05
Myrsky yllättää Italiassa – Ellen Jokikunnaksen kakkoskodin piha kärsii vaurioita
-
17:05
Hollywood-tähti Kate Hudson toteutti lapsuudenhaaveensa – vaihtoi alaa
-
Lataa lisää