Imatralla kaksi kuollut omakotitalon tulipalossa

Yleinen hätänumero ambulanssin kyljessä Kallion pelastuslaitoksella Helsingissä 25. lokakuuta 2010.
Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 14.07.2023 06:08

Outi Jaatinen

outi.jaatinen@mtv.fi

STT

Imatran Eskonkadulla tapahtuneessa omakotitalon tulipalossa on kuollut kaksi ihmistä, kertoo Kaakkois-Suomen poliisilaitos. 

Poliisi sai torstai-iltana kello 21.00 hälytyksen tulipalosta. Omakotitalosta löydettiin yksi menehtynyt ihminen.

Asunnosta saatiin pelastettua kaksi ihmistä, joista toinen menehtyi myöhemmin sairaalassa. 

Poliisin mukaan asiaa tutkitaan palon syyn ja kuolemansyyn tutkintana. Asiasta ei tässä vaiheessa tiedoteta enempää.

Päivystävä palomestari Pasi Korpela kertoi aiemmin STT:lle, että kuollut ja vakavasti loukkaantunut olivat vanhusikäisiä. Paloa sammuttamaan pyrkinyt keski-ikäinen henkilö kuljetettiin keskussairaalaan tarkistettavaksi.

Korpela kertoi, että isohko kaksikerroksinen omakotitalo kärsi mittavia vahinkoja.

– Palo oli täyden palon vaiheessa, kun pääsimme paikalle. Niin paljon joudutaan purkamaan, että rakennus tuhoutuu käytännössä täysin, Korpela kertoi STT:lle.

Juttua päivitetty kauttaaltaan 14.7.2023. klo 10.07 Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen antamilla lisätiedoilla.

Tuoreimmat aiheesta

Tulipalot