Indonesia pienetää Agung-tulivuoren suoja-aluetta – "Vaara on yhä olemassa"

AOP Agung-tulivuori joulukuussa 2017
Agung-tulivuori purkautuu 18.12.2017Solo Imaji / Barcroft Media/ All Over Press
Julkaistu 04.01.2018 10:45
Toimittajan kuva

Jarno Miettinen

jarno.miettinen@mtv.fi

Indonesia pienentää purkautumassa olevan Agung-tulivuoren ympärillä olevaa suoja-aluetta. Suoja-alue on aiemmin ollut kymmenen kilometriä, mutta nyt se pienennetään kuuteen. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Monet paikalliset viljelijät voivat nyt palata tiluksilleen vuoren läheisyyteen.

Viranomaiset varoittavat kuitenkin, että alue on yhä vaarallinen ja ”kaikkien tulee yhä olla varuillaan”. Kolme kilometriä korkean vuoren purkaus jatkuu yhä.

Agungin odotettiin purkautuvan rajusti jo marraskuussa. Tulivuori sylki tuolloin uumenistaan tuhkaa ja laavaa ja sai viranomaiset nostamaan vaara-arvion korkeimmalle tasolle.

Purkaus aiheutti marraskuussa Balin lentokentän sulkemisen ja jätti tuhansia turisteja jumiin saarelle. Monet turistit ovat peruuttaneet Balin-lomansa purkauksen takia.

Nikkei Asian Review kertoo, että alkutalven arvion mukaan Indonesian turismielinkeinolle purkauksesta aiheutuneet tappiot olivat syys-marraskuussa noin 1,2 miljardia euroa.

Syyskuussa alkanut purkaus jatkuu yhä, mutta ei ole toistaiseksi ollut pelätyn voimakas.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat