Irak-asiantuntija: Isis on yhä verkostoitunut Irakiin pankkeja myöten

Hussein Al-Taee Kymmenen uutisissa 22. maaliskuuta 2016.
Julkaistu 09.12.2017 17:15

MTV UUTISET

Suomalainen Irak-asiantuntija Hussein Al-Taee muistuttaa, että Isis on edelleen hyvin verkostoitunut Irakissa. Järjestöllä on edelleen kontakteja muun muassa pankkitoimintaan maassa. Samoin Isisin tiedustelu on alueella tehokasta.

Al-Taee arvioi Twitterissä, että Isisin uhka on maassa edelleen suuri, vaikka se on kansalaisten keskuudessa menettänyt lähes kaiken kannatuksensa.

Irakin armeija julisti päivällä sodan äärijärjestö Isisiä vastaan päättyneeksi. Armeijan mukaan Irak on vapautettu täysin Isisin hallinnasta, kun armeija on ottanut haltuunsa koko Irakin ja Syyrian välisen raja-alueen.

Äärijärjestö julisti kalifaattinsa kesällä 2014 Irakin ja Syyrian alueelle. Paikalliset joukot yhdessä kansainvälisen liittouman kanssa ovat taistelleet siitä lähtien Isisiä vastaan.

Pelkona on, että alueella liikkuu edelleen yksittäisiä Isis-taistelijoita, joita on vaikea tunnistaa ääriryhmän kannattajiksi.

Samaan aikaan, kun Isis on menettänyt alueita Irakissa ja Syyriassa, sen taistelijoiden pelätään toteuttavan mahdollisia iskuja romahtaneen kalifaattinsa ulkopuolella.

Tuoreimmat aiheesta

Isis