Irak: Tuhansia Venäjältä tulleita Isisin riveissä

Isis-kuvituskuva-3 ISIS Turkki Syyria
Isisin riveihin matkanneet venäläiset huolestuttavat maata yhä enemmän.Lehtikuva / AFP
Julkaistu 27.09.2015 06:21

MTV UUTISET – STT – Reuters

Irakin sotilasjohto sanoo, että tuhansia Venäjältä tulleita taistelee äärijärjestö Isisin riveissä Lähi-idässä. Irakin armeijan tiedonannon mukaan asia huolestuttaa Venäjää yhä enemmän.

Uutistoimisto Reuters kertoo, että Venäjä on sopinut yhdessä Irakin, Iranin ja Syyrian kanssa yhteistyöstä Isisiä vastaan. Yhteistyö kattaa ainakin sotilastiedustelun.

Ensi arvioiden mukaan sopimus voi antaa Venäjälle lisää vaikutusvaltaa Lähi-idässä.

Irakin ulkoministeri Ibrahim al-Jaafari sanoi perjantaina New Yorkissa, että Venäjä ei ole lähettänyt sotilasneuvonantajia auttamaan Irakin armeijaa.

Venäjä on viime viikkoina painostanut länsivaltoja, jotta Syyrian hallitus otettaisiin mukaan kansainväliseen taisteluun Isisiä vastaan. Yhdysvallat ei halua suostua siihen, koska Syyrian hallitusta epäillään sotarikoksista.

Tuoreimmat aiheesta

Isis