Euroopan Unioni kutsuu Iranin iskuja Israelin joukkoja vastaan erittäin huolestuttaviksi.
Iran ampui viime yönä raketteja Syyriasta Israelin miehittämälle Golanin niemimaalle ja Israel vastasi tekoon iskemällä Iranin kohteisiin Syyriassa.
EU korostaa, että Israelilla on oikeus puolustautua hyökkäyksiä vastaan. EU kuitenkin kehottaa alueella toimiva valtioita malttiin, jotta tilanne ei eskaloidu lisää.
Myös Britannian pääministeri Theresa May sanoi aiemmin tänään, että Israelilla on oikeus puolustaa itseään. Toisaalta May kehotti osapuolia myös rauhoittamaan tilanteen.
Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Emmaunel Macron ilmaisivat aiemmin torstaina huolensa Iranin ja Israelin välisestä kiristyneestä tilanteesta.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu totesi Israelin sotatoimista, että Iran oli ylittänyt toimillaan "punaisen viivan."