Bensiinin hinnankorotus sai ihmiset kaduille useissa kaupungeissa Iranissa, valtiollinen uutistoimisto Irna kertoi lauantaina.
Esimerkiksi Sirjanissa maan keskiosissa väkijoukko yritti perjantai-iltana sytyttää tuleen rakennuksen, jossa polttoainetta varastoidaan.
Valtiontukien ansiosta bensa on ollut Iranissa erittäin halpaa. Perjantaina hallitus ilmoitti, että bensiiniä ryhdytään säännöstelemään ja hintoja nostetaan huomattavasti.
Hallitus on kiistänyt, että hinnankorotus johtuisi talousvaikeuksista. Sen sijaan lisärahat aiotaan käyttää vähäosaisten auttamiseen, hallitus kertoi.
Presidentti Hasan Ruhanin mukaan avun piirissä tulee olemaan iranilaisista 75 prosenttia, eli noin 60 miljoonaa ihmistä.