Iranissa alkuviikosta sattuneen kerrostaloromahduksen virallinen uhrimäärä on kasvanut tänään 28:aan, viranomaiset kertoivat. Abadanissa Khuzestanin maakunnassa sijaitseva kymmenkerroksinen talo, joka oli osin vielä rakenteilla, romahti maanantaina.
Uhrien etsintätöiden ohella ovat jatkuneet myös mielenosoitukset viranomaisten epäpätevyyttä vastaan.
Abadanissa on osoitettu mieltä jo kolmena iltana, ja paikallismedian mukaan poliisi käytti kyynelkaasua ja ampui varoituslaukauksia viimeisimmän mielenosoituksen hajottamiseksi. Mielenosoittajat huusivat iskulauseita kuten "kuolema epäpäteville virkamiehille."
Myös muualla Iranissa on pidetty mielenosoituksia tragedian takia.
Khuzestanin viranomaiset kertoivat tänään, että 13 ihmistä on otettu kiinni romahduksen tutkimusten yhteydessä mukaan lukien Abadanin nykyinen pormestari ja kaksi edellistä pormestaria. Romahduksen taustalla epäillään olevan laajamittaista korruptiota.