Irina Björklund MTV:lle: Nyt saan toteuttaa omia haaveitani

9:19img
Julkaistu 27.10.2015 11:13

MTV VIIHDE

Vastikään uuden albumin julkaissut laulaja-näyttelijä Irina Björklund on viettänyt viime vuodet ulkomailla.

Laulaja-näyttelijä Irina Björklund kertoo elävänsä tällä hetkellä onnellista aikaa. Huomenta Suomessa tiistaina vieraillut taiteilija täytti tänä vuonna 42.

Björklund kertoo, että viihtyy tällä hetkellä omissa nahoissaan erittäin hyvin.

– Tuntuu, että tällä hetkellä saa tehdä niitä asioita mitkä kiinnostavat eniten. Saan täyttää omia haaveitani. Se tuntuu todella hyvältä, Björklund kuvailee MTV.fi:lle.

Björklund loi ennen muusikkouttaan uraa näyttelijänä. Hänet on nähty esimerkiksi Rukajärven tie- ja Vieraalla maalla -elokuvissa. Björklund sai Jussi-patsaan Minä ja Morrison -elokuvasta. 

Vastikään Ce soir tout peut arriver -albumin Suomessa julkaissut Björklund kertoo, että näytteleminen kuitenkin kiinnostaa häntä tulevaisuudessa.

– Ei se ole poissuljettua. Musiikki on vain ollut päällimmäisenä tässä, varsinkin viime vuosi on mennyt levyn kanssa tiiviisti, Björklund sanoo.

001 (2)

Huomenta Suomessa piipahtanut Irina Björklund hehkui hyvää tuulta.

Björklund on naimisissa näyttelijä Peter Franzenin ja parilla on yksi kouluikäinen poika. Perhe asui pitkään Yhdysvalloissa. Pari vuotta sitten tei vei kuitenkin Ranskaan.

Björklund kertoo, että ranskan kieli ja kulttuuri on asettanut hänen perheelleen omat haasteensa.

– Itse olen viettänyt Ranskassa lapsuuteni eli kieli ei minulle tuottanut ongelmaa. Mutta muut, sanotaan, että he lahjakkaasti opiskelevat kieltä, Björklund nauraa MTV.fi:lle.

Björklund paljastaa, että perhe on tulossa jouluksi Suomeen. Sitä ennen loppysyksy kuluu uuden Ce soir tout peut arriver -albumin keikoilla. Albumilla Björklund laulaa ranskankielisiä versioita suomalaisartistien kappaleista.

– Teen tähän levyyn liittyen kiertuetta Suomessa sekä pari kirkkokonserttia. Todennäköisesti jäämme samalla sitten viettämään joulua Suomeen, Björklund kuvailee.


Tuoreimmat aiheesta

Irina Björklund