Hausmylly-yhtyeen Hannu "Enzo" Pulkkinen sai kuulla viime viikolla sairastavansa keuhko- ja eturauhassyöpää.
1990-luvulla suursuosiossa olleen Hausmyllyn perustajajäseniin kuuluva Hannu "Enzo" Pulkkinen sairastui syöpään.
Pulkkinen huomasi kesäkuun alussa, että kaikki ei ole kohdillaan.
– Painoin silloin 72 kiloa ja nyt painan enää 65,3. Aloin epäillä, että jotakin on vikana, Pulkkinen toteaa tiistain Ilta-Sanomissa.
Pulkkinen kertoi asiasta myös sittemmin poistetussa Facebook-päivityksessään.
– Jaahas paukahti syöpä meikäläisen eturauhaseen ja keuhkoihin. Ni no laulut on kohta laulettu mutta täysillä mennään sain äsken diagnoosin kaikki keikat tehdään kun on sovittu ja myyty, mies kirjoitti statuksessaan.
Toinen Hausmyllyn jäsen Mika Kauppinen kuoli syöpään kaksi vuotta sitten.
– Tällä hetkellä totuttelen ajatuksiin, joita syöpä herättää. Mikahan meiltä Hausmyllystä lähti syöpään vuonna 2013. Elämä on, sanoo Pulkkinen.
Hausmylly esiintyy elokuussa muun muassa Oulussa Ysärifestivaaleilla ja Helsingissä We Love The 90's -tapahtumassa. Enzo Pulkkisen syöpätapauksesta uutisoi ensimmäisenä Stara.