IS: Mika Häkkinen kosi vihdoin Marketa-rakastaan – häät tulossa!

Marketa ja Mika Häkkinen.
All Over Press
Julkaistu 12.05.2016 07:40

MTV VIIHDE

F1-maailmanmestari Mika Häkkinen on kosinut Marketa Remesovaa, uutisoi Ilta-Sanomat.

Jo vuosia yhdessä olleet Mika Häkkinen ja Marketa Remesova ovat menossa naimisiin. 

– Häät ovat tulossa, mutta ei nyt ihan heti, Mika Häkkinen vahvistaa Ilta-Sanomille. 

Häkkinen kuitenkin toppuuttelee haastattelussa, että vielä tämän vuoden puolella häitä ei tulla tanssimaan. Kun häiden aika viimein koittaa, Häkkisen mukaan on luvassa isot juhlat ystäville ja sukulaisille. 

47-vuotiaalla Häkkisellä ja 36-vuotiaalla Remesovalla on kolme yhteistä lasta: 5-vuotias Ella ja 2-vuotiaat kaksoset Lynn ja Daniel

Lisäksi Häkkisellä on ensimmäisestä avioliitosta Erja Häkkisen kanssa vuosina 2000 ja 2005 syntyneet lapset Hugo ja Aina

Perhe asuu Monacossa. Vaikka Häkkisen kalenteri on tiukka, perhe on hänelle aina ykkössijalla.

– Kaikki on tosi hyvin. Lapset on terveitä, se on tärkein pointti. Muuten elämä rullaa eteenpäin positiivisissa merkeissä. Kaikenlaisia mielenkiintoisia ja mukavia haasteita  on elämässä, Häkkinen kertoi MTV.fin haastattelussa viime maaliskuussa. 

Lähde: Ilta-Sanomat

Tuoreimmat aiheesta

Mika Häkkinen