IS: Nainen suunnitteli joukkosurmaa Turussa vuosi sitten

27237929 poliisi rikoskuvitus
Keskusrikospoliisi paljasti tapauksen tutkinnan yhteydessä verkoston, johon kuului useita joukkosurmien ihannoijia.Lehtikuva
Julkaistu 10.12.2015 17:22(Päivitetty 10.12.2015 17:30)

MTV UUTISET – STT

Nainen suunnitteli mahdollisimman laajaa joukkosurmaa vuosi sitten Turussa, poliisi kertoo Ilta-Sanomille.

Lehden mukaan keskusrikospoliisi paljasti tutkinnan yhteydessä verkoston, johon kuului useita joukkosurmien ihannoijia.

Poliisi kertoo Ilta-Sanomille, että naisen tavoitteena oli tappaa mahdollisimman monta lasta.

Lehti kertoo, ettei tapaus edennyt oikeuteen asti, koska konkreettista suunnitelmaa, räjähteitä tai aseita ei löytynyt.

Ilta-Sanomien mukaan poliisi pääsi epäillyn jäljille saatuaan vinkkejä nettikuvista, joissa nainen esiintyi aseiden kanssa. Kuvat osoittautuivat muokatuksi, mutta ne olivat hyvin aidonnäköisiä.

Nainen kiisti kuulusteluissa suunnitelleensa iskua. Poliisi ei täsmennä, mihin kohteeseen nainen suunnitteli iskua.

Poliisin mukaan nainen on parhaillaan psykiatrisessa hoidossa.   

Tuoreimmat aiheesta

Rikos