IS: Suomalaistenkin suosimasta sivustosta satoja rikosilmoituksia

Luottokortteja
Lehtikuva
Julkaistu 22.04.2016 15:44

MTV UUTISET

Mahdollisesti satojen suomalaisten luottokorttitietojen on epäilty vuotaneen suositusta Hotels.com-verkkopalvelusta, kertoo Ilta-Sanomat.

Ilta-Sanomat kertoo, että lentoja ja hotelleja välittävää Hotels.com-verkkosivustoa koskevien rikosilmoitusten määrä on kasvanut tänä vuonna rajusti. Tämän viikon keskiviikkoon mennessä rikosilmoituksia, joissa oli mainittu Hotels.com-palvelu, oli tehty 321. Koko viime vuonna samanlaisia ilmoituksia tehtiin vain 179.

Poliisin mukaan selitys korttipetosten määrän kovaan kasvuun voi olla muuallakin. Rikosilmoitusten perusteella etsitään paraikaa muitakin yhteisiä nimittäjiä, esimerkiksi matkakohteista.

Poliisi ei pysty sanomaan, kuinka paljon esimerkiksi muissa maissa on tehty vastaavia rikosilmoituksia.

Rikoskomisario Tero Muurman keskusrikospoliisista myöntää IS:lle, että asian saama julkisuus on saattanut saada ihmiset mainitsemaan Hotels.comin useammin rikosilmoituksissa.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos