IS: Sebastian Repo haastoi Tapparan oikeuteen

Sebastian Repo
Sebastian Repo voitti Suomen mestaruuden Tapparan paidassa kaudella 2016-17.Tomi Natri/All Over Press
Julkaistu 25.10.2018 15:38

MTV SPORT

Florida Pathersin organisaatiossa kiekkoileva Sebastian Repo on haastanut entisen työnantajansa Tapparan oikeuteen, kertoo Ilta-Sanomat.

Ylälaidan videolla Revon entisen työnantajan Tapparan otteita Kärppiä vastaan keskiviikko-iltana Tulosruudusta.

Pirkanmaan käräjäoikeuteen jätetyn haastehakemuksen perusteella riidassa on kyse lomakorvauksista. Revon mukaan, hän olisi oikeutettu saamaan Tapparan taustayhtiö Tamhockey Oy:ltä lomakorvauksia pitämättä jääneistä vuosilomista kahden eri työsuhteen aikana.

Repo kertoo, että kausina 2016-17 ja 2017-18 hän ei pitänyt ainuttakaan vuosilomapäivää. Haasteen mukaan hänen pelaajasopimuksensa ovat olleet voimassa siten, että loman pitäminen ei ole ollut mahdollista.

Repo vaatii Tapparalta maksamatta jääneistä lomakorvauksista yhteensä yli 14 000 euron korvauksia. Revon mukaan hän on oikeutettu molempien työsuhteiden ajalta neljän viikon palkalliseen lomaan.

– Tässä ei ole kyse rahasta, vaan pelaajan oikeuksista. Tämä on tavallaan ennakkotapaus, jossa haetaan ratkaisua siihen, onko pelaajalla oikeus lomakorvaukseen työsuhteen päättyessä pitämättä olleista vuosilomistaan, Revon asiainhoitaja, pelaaja-agentti Tomi Haula kertoo Ilta-Sanomien artikkelissa.

"Korvaukset sisältyivät palkkaan"

Tappara lähetti asiaan liittyen tiedotteen, jonka mukaan seura pyrki saamaan asiassa neuvottelusopua. Tamhockey Oy ei puhu Revosta nimellä, tiedotteessa puhutaan vain "pelaajasta". Asia on siirretty SM-liigan taustayhtiön Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallinnoitavaksi.

– Tamhockey Oy:n entinen pelaaja on erinäisten sovintoneuvottelujen jälkeen nostanut kanteen Tamhockey Oy:tä vastaan pelaajasopimuksensa soveltamiseen liittyen. Tamhockey Oy, vaikka se on asiassa vastaajana, on jo aiemmin siirtänyt riita-asian Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallinnoitavaksi, koska riita-asia liittyy yleisesti Liigassa käytössä oleviin standardisopimusasiakirjojen soveltamiseen ja käytäntöihin. Tämän lisäksi asiassa on kyse yksittäisen pelaajan ja Tamhockey Oy:n välisestä sopimusasiasta, joten Tamhockey Oy:llä ei olisi muutoinkaan mahdollisuutta käsitellä asiaa tämän enempää julkisesti, tiedotteessa todetaan.

IS:n mukaan osapuolet ovat myös eri mieltä Revon rahallisen vaatimuksen määrästä, että minkä pituisella vuosilomalla korvaus määräytyy.

– Näkemyksemme mukaan lomakorvaus pitämättä jääneistä vuosilomista on työsuhteen päättyessä sisältynyt pelaajalle maksettuun palkkaan, Tamhockey Oy:n toimitusjohtaja Mikko Leinonen vahvistaa Ilta-Sanomille.

Sebastian Repo

Sebastian Repo (oik.) siirtyi täksi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan.

Tapparan ja yleisesti kaikkien liigaseurojen ajatusmallin mukaan lomakorvaukset sisältyvät pelaajalle maksettavaan palkkaan.

– Käsitykseni mukaan kaikilla seuroilla on käytössä sama yleissopimus pelaajien kanssa, ja juuri sen perusteella Tappara katsoi, ettei pelaajalle olisi tarvinnut maksaa erikseen lomakorvausta työsuhteen päätyttyä, Leinonen jatkaa Ilta-Sanomille.

Repo tehtaili Tapparassa kahden kauden aikana tehot 25+33 ja oli voittamassa Suomen mestaruutta tamperelaisten paidassa kaudella 2016-17.

Kuluvalla kaudella Repo on edustanut Florida Panthersin farmijoukkuetta Springfield Thunderbirdsiä AHL-liigassa.

Tuoreimmat aiheesta

Tappara