Vuoden 1993 Miss Suomi ei ole löytänyt työpaikkaa lukuisista yrityksistä huolimatta.
Tarja Smura, 45, kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa toivovansa muutoksia sekä parisuhde- että työrintamalle.
– Tulee välillä sellainen olo, että olisi kakkosluokan kansalainen, että ei edes uskalla enää yrittää, muun muassa sosiaali- ja kasvatusalan töitä tehnyt Smura toteaa.
Hän sanoo, että ei ole helppoa myöntää vieraassa seurassa olevansa työtön, ja että myös ikä tuo haasteensa.
– Mutta pakko sanoa, että olen saanut varmaan verenperintönä sen, että synkistä hetkistä huolimatta en anna periksi, ex-missi toteaa kuitenkin optimistisesti.
Smura kertoo haastattelussa hakeutuneensa reilu vuosi sitten asumuseroon aviomiehestään Markus Haapasalosta. Vuonna 2013 avioitunut pari odottaa pääsyä parisuhdeneuvontaan.
– Olemme vuoden aikana saaneet todella paljon työstettyä asioita, tunteet ovat heilahdelleet laidasta laitaan. Olemme kuitenkin myöntäneet, että on niin suuria asioita ja solmukohtia, jotka vaikuttavat kokonaisuuteen ja suhteeseemme pitkällä aikavälillä.