Noin 50-vuotiasta urheiluvalmentajaa epäillään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kertoo Ilta-Sanomat.
Tapaus tuli viranomaisten tietoon viime syksynä, kun 17-vuotias tyttö kertoi vanhemmilleen puolitoista vuotta jatkuneesta suhteesta miehen kanssa. Tytön kertoman mukaan suhde oli alkanut hänen ollessaan 15-vuotias, Ilta-Sanomat kertoo.
Mies määrättiin laajennettuun lähestymiskieltoon marraskuussa.
Tytön mukaan mies oli pitänyt häneen yhteyttä vielä lähestymiskiellon jälkeenkin ja jopa tarjonnut hänelle puhelinta, jotta kaksikko voisi olla yhteydessä salaa viranomaisilta ja tytön vanhemmilta. Tyttö oli kokenut tulleensa painostetuksi ja otti puhelimen vastaan.
Ilta-Sanomat kertoo, että mies ja tyttö lähettivät keskenään jopa yli 100 000 WhatsApp-viestiä.
Lehden mukaan tapaus on siirtynyt poliisilta syyteharkintaan. Mies on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Hänen mukaansa hän ei ole uhannut, ahdistellut tai lähestynyt tyttöä ilman tämän tahtoa. Miehen mukaan suhde tyttöön alkoi tämän ollessa jo 16-vuotias. Hän on myös valittanut lähestymiskiellostaan hovioikeuteen, joka kuitenkin hylkäsi valituksen.