Isaac Sene ja Kastanja Rauhala esittivät Tanssii Tähtien Kanssa -semifinaalin aloituksessa rumban.
Yhdennessätoista suorassa Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman lähetyksessä nähtiin kauden semifinaali. Jokaisen jäljellä olevan neljän tähtiparin täytyi tanssia kaksi tanssia lähetyksen aikana. Tansseista toinen oli jo aiemmin kauden aikana tanssittu laji.
Isaac Sene ja tähtiopettaja Kastanja Rauhala aloittivat illan lähetyksen tanssimalla rumban. Sen taustalla kuultiin Slimanen kappale Mon Amour.
Esityksen tunnelma vakuutti tuomariston. Puheenjohtaja Jukka Haapalainen muistutti rumban olevan varsin vaikea tanssi rytmisyytensä ja liikkeen pehmeytensä takia. Haapalainen kehui muun muassa esityksen alun rumbakävelyitä.
– Miksi me saivarrellaan näistä jalkatöistä niin hirveästi, se on se tanssin peruskivi, Haapalainen kertoi.
– Se, mikä kaikkein hienointa on teissä, on se maailmojen luominen, keskittynyt tunnelma, jonka tähänkin pystyitte luomaan.
Helena Ahti-Hallberg kehui myös tunnelmaa, kappaletta, Senen kehittyneitä partneroimistaitoja ja sitä, miten Rauhala on onnistunut opettajana.
– Saat Kastanja olla ylpeä siitä, miten silminnähtävän kehityskaaren Isaac on saanut tanssin maailmaan.
Jorma Uotinen kiinnitti huomion "kuumaan tunnelmaan".
– Hottia kamaa alusta loppuun, tuomari tiivisti.
– Olette tuoneet tänä vuonna kisaan erotiikan latauksen.
Pisteitä kaksikko sai tuomaristolta yhteensä 27.